"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

J. K. Johansson - Venla


Palokaski-trilogia saa vihdoin päätöksensä. Odotin tätä kirjaa jo keväällä, maalis-huhtikuun vaihteessa ja olin kyllä tosi iloinen kun vihdoin bongasin kesken lukumaratonin tämän uutuuden Elisa Kirjasta e-kirjana. Pakkohan se oli heti lukaista.

Venla jatkuu siitä mistä edellinen kirja Noora jäi. Trilogian aiemmissa osissa on jo moneen kertaan mainittu päähenkilö Mian siskon katoamisesta. Venla on ollut kateissa yli 20 vuotta ja suuret epäilykset ovat heränneet, että monen tytön kohtalo liittyy yhteen. 

Trilogian aiempiin osiin saadaan nyt vastaukset ja murhaajakin selviää. Niin ja se Venlan kohtalo. Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa. Vähän väliä tekstissä on koukkuja, jotka pakottavat lukemaan eteenpäin. Kyllä huomaa, että kirjailijanimimerkin takana on menestyneitä suomalaisia kirjailijoita, keitä he ikinä ovatkaan.

Tykkäsin kirjasta todella paljon, mutta mutta.. Tuntui, että vain rahastuksen vuoksi oli tehty trilogia. Muuten tarina olisi ehdottomasti mahtunut yksien kansien väliin. Osien ilmestymisen välissä oli aikaa, joten tuntui että paljon oli päässyt jo unohtumaankin.

Päällimmäisenä kirjasta / trilogiasta jäi ihan hyvä fiilis vaikka ei tämä mikään suuri lukelämys ollutkaan..


J.K. Johansson
Venla
2015
204 sivua 

2 kommenttia:

  1. Tällainen trilogia on mennyt aivan ohi. Ilmeisesti kyseessä on varsin hyvä dekkari, joten täytyy pitää silmät auki kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka osa on Laura, toka osa Noora ja tämä siis kolmas osa. Kaksi ekaa osaa olisivat melkein menneet nuortenkirjoistakin, mutta tämä kolmas oli ehdottomasti aikuisille suunnattu.

      Poista