Ihan perussukkien neulominen telkkaria katsoessa onnistuu ihan hyvin, mutta jos puikoilla sattuu olemaan virkkaus tai pitsihuivin neulonta, tuntuu hankalalta seurata sekä käsityötä että televisiota. Varsinkin jos kyseessä on englannin kielinen tv-ohjelma, jossa pitäisi pystyä lukemaan myös tekstit.
Senpä takia olen jo hetken etsinyt jotain sopivaa neulontaseuraksi. Olen jo hetken ollut Storytelin asikas, mutta se on jäänyt enemmän kirjojen selailuksi ja joillain automatkoilla olen pätkiä kuunnellutkin. Nyt löysin Sinut haluan vain- äänikirja Storytel -palvelussa. Se on 10-osainen, ja todella koukuttava.
Fiona pitää morsiuspukuliikettä ja toivoo itsekin pääsevänsä naimisiin jonain päivänä. Miesrintamalla on vaan ollut hiljaista, kunnes liikkeeseen astuu Fionan nuoruudenrakkaus Mario Miro ja vie Fionalta jalat alta. Vaikka Fionan elämä onkin ihanaa uuden miesystävän myötä, ympärillä tapahtuu kaikkea ikävää. Fionan äidin muistitilanne on vähintäänkin kyseenalainen ja liikkeen takapihan roskiksesta löytyy murhattu mies.
Kirjaa luonnehdittiin eroottiseksi trilleriksi, mutta eipä tässä ollut erotiikkaa yhtään sen enempää kuin normaalissa rakkausromaanissakaan. Muuten kirja oli kyllä todella hyvä. Jokainen osa oli noin tunnin pituinen ja loppui kohtaukseen, josta oli pakko jatkaa vielä seuraavaan osaan, jotta tietää, miten tässä käy. Kirjan lukija, Sanna Majuri, osasi eläytyä kirjan tapahtumiin ja häntä oli miellettyvä kuunnella.
Kerronta piti otteessaan koko äänikirjan läpi, ja oli kevyempää kuin perinteiset rikosromaanit. Eli juuri sopivaa kuunneltavaa kesähelteille.
Storytel Original -sarjassa on paljon muitakin 10-osaisia äänikirjoja, joten nyt etsimään seuraavaa kuunneltavaa.
Mikä on Storytel?
Se on sovellus, jonka voi ladata puhelimelle tai tabletille ja siinä voi kuukausimaksun hinnalla kuunnella äänikirjoja ja lukea e-kirjoja niin paljon kuin haluaa. Sama periaate kuin esim. Netflixillä ja ViaPlaylla on ohjelmien ja elokuvien suhteen. Storytel Original -sarja on äänikirjoja / e-kirjoja, jotka on saatavilla vain Storytelissa. Ei siis esimerkiksi kirjakaupoista.
"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paloheimo Laura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paloheimo Laura. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. elokuuta 2018
perjantai 6. heinäkuuta 2018
Heinäkuun kesälukumaraton
Tervetuloa seuraamaan mun osuutta lukumaratonilla!
Maratoonaan pe 6.7. Klo 17 - la 7.7. Klo 17.
Päivitän tähän etenemistä. Kommentointi on enemmän kuin tervetullutta.
Klo 17.00 / aloitus
Pitkään ihmettelin kirjakaappieni edessä, minkä kirjan valitsisin maratonille. Päätin kuitenkin jatkaa ensin loppuun Seppo Jokisen Lyödyn laki. Se on jo hetken ollut mulla iltalukemisena mutta en ole vielä päässyt reilua sataa sivua pidemälle. Jatkan siis lukemista nyt sivulta 106.
Klo 22.00 / kirjasta 18 sivua ja äänikirjaa 1h 25min
Luin Lyödyn lakia vain hetken. Kun lapset oli vielä hereillä, tuntui helpommalta keskittyä äänikirjaan ja neuloa villasukkaa samalla. Kuuntelussa Storytel Original -sarjasta Laura Paloheimon Sinut haluan vain.
Klo 8.30 / kirjasta 20 sivua ja äänikirjaa 2h 15 min
Äänikirja osoittautui yllättävän koukuttavaksi. Vai oliko se sittenkin sukkamalli, jota neuloin samalla.. joten pakko oli illalla kuunnella kirjaa vielä "yksi pätkä". Tuo koostuu siis kymmenestä noin tunnin pituisesta jaksosta. Tänään on niin hyvä ilma, että suunnataan lasten kanssa Zoolandiaan joten lukemiset jää vähemmälle. Mutta onhan siinä matkat aikaa. Ja enemmän tämä on itsensä haastamista.
Klo 12.30 / kirjasta 66 sivua ja äänikirjasta 2h 15 min
Hyvin sujui autossa lukeminen. Harmi, että lukumaraton päättyy ennen kotimatkaa. Mutta voi sitä silti lukea :)
Klo 17.00 / kirjasta 132 sivua ja äänikirjasta 2h 15 min
Zoolandiassa oli paljon paikkoja joissa lapset touhusivat pienellä alueella ja mä sain rauhassa lukea.
Olipa ihana osallistua pitkästä aikaa lukumaratonille! Seuraavaa jo odotellessa :)

Tunnisteet:
Jokinen Seppo,
kesälukumaraton,
Paloheimo Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)