"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustonen Enni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustonen Enni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Enni Mustonen - Paimentyttö


Olen aiemmin lukenut Enni Mustoselta Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan, ja tykkäsin siitä kovasti. Kun ystäväni vinkkasi tästä Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta, jonka Paimentyttö aloittaa, kiinnostuin heti.

Eletään 1800-luvun viimeistä vuosikymmentä. Ida Eriksson jää orvoksi ja päätyy Topeliusten piiaksi, ja hänen elämänsä saa aivan uuden suunnan. Vastoinkäymisiltä ei vältytä, mutta aina löytyy joku joka pelastaa tilanteen ja auttaa Idaa eteenpäin.

Mustosen tapa kertoa on aivan ihana. Olin ihan haltioissani tästä kirjasta. Tapahtumat tutustuttivat 1800-luvun lopun elämään ja tapoihin. Eikä pieneltä romantiikalta vältytty - ihanaa.

Mitään ihmeellistä pohtausta en osaa tästä kirjasta kirjoittaa, tämä kirja pitää itse kokea.

Onneksi kirjahyllyssä odottaa jo kirjastosta mukaan tullut seuraava osa, Lapsenpiika. Ja kolmas osa, Emännöitsijä ilmestyi vasta vähän aikaa sitten ja sain sen kustantajalta arvostelukappaleena loppuviikosta. 

Enni Mustonen
Paimentyttö
2013
363 sivua