"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko: Näkymätön vartija - kirjasta yhteispostaus


Baztanjoen rannalta löytyy teinitytön ruumis. Poliisi yhdistää rituaalimruhalta vaikuttavan tapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut lähtevät liikkeelle ja epäilyt herää siitä, voisiko kyse olla basajaunista, kansantarinoista tutusta metsän näkymättömästä vartijasta. Ylikonstaapeli Amaia Salazar saa tutkittavakseen tapaukset. Hän palaa vastentahtoisesti vanhaan kotikyläänsä, ja joutuu pohtimaan myös monenlaisia oman menneisyytensä haamuja. Tappajan vaaniessa seuraavaa uhriaan kammattomava perhesalaisuus palaa piinaamaan Amaiaa painajaisen lailla.

Rikostutkinnan ohella Amaia pohtii menneisyyttään, lapsettomuuttaan, avioliittoaan ja äitiyttä - varsinkin kun hänen oma äitisuhteensa on hyvinkin vääristynyt.

Kirja on ensimmäinen osa Baskimaan murhat -trilogiasta. Toinen osa, Luutarha ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2016 ja päätösosa Myrskyuhri kesällä 2016.

Hyvin  todennäköisesti en olisi kirjaan tarttunut ilman Dekkariviikon yhteispostausta. Paikoittain kirja oli pitkäveteinenkin, ja olisin luultavasti jättänyt kirjan kesken jos olisin lukenut sitä ihan muuten vaan. Kannatti kuitenkin lukea loppuun asti. Murhaajan henkilöllisyys oli yllättävä, ja lopussa oli vielä pieni pätkä trilogian seuraavasta osasta. Pakkohan sekin on lukea.


Dolores Redondo
Näkymätön vartija
2015
suom. Sari Selander
476 sivua 


Yhteispostauksessa olivat lisäkseni mukana:
Kirsin kirjanurkka
Tuijata
Nenä kirjassa
Kulttuuri kukoistaa
Hemulin kirjahylly



6 kommenttia:

  1. Voi harmi ettei kolahtanut. Mutta luotan nyt, taas kerran, sinun makuusi niin paljon etten taida kirjaa käsiini kirjastosta hankkia. :)

    VastaaPoista
  2. Tää oli just sellanen kirja, että "olisin halunnut tykätä tästä". Mutta kun en tykännyt niin ei voi mitään. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden trilogian toiselle osalle...

    VastaaPoista
  3. Inhoan yli kaiken sitä, että ei-niin-hyvän kirjan lopussa on koukku seuraavaan kirjaan. Ensin on sellainen fiilis, että ei kyllä tee mieli lukea seuraavaa osaa, mutta sitten jätetään jännään paikkaan ja on pakko lukea että tietää, miten juttu jatkuu. Ei kyllä hirveästi arvostelun pohjalta innosta tämä kirja. No, kaikesta ei voi tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ärsyttävää kyllä! Toivottavasti toinen osa on parempi...

      Poista
  4. No voi, ikävää jos tämä vetää välillä pitkäveteiseksi... Lukulistallani on kyllä, mutta taidan ottaa must-readit ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea oli kyllä ihan ok, mutta toteutus ontui pahasti.. Mytologia olisi voinut olla kiehtovampi teema, jos se ei olisi ollut niin irrallinen osa tarinaa.

      Poista