"Jugoslavian unkarilainen Anna Fekete aloittaa rikostutkijana pohjoissuomalaisessa merenrantakaupungissa. Nuori maahanmuuttaja on täysin suomalaistunut, mutta kokee itsensä muukalaiseksi, ehkä eniten itselleen. Asiaa ei helpota että hän saa työparikseen keski-ikäisen Eskon, joka ei vaivaudu peittelemään rasistisia ennakkoluulojaan. Annan työ rikostutkijana ehtii tuskin alkaa, kun hän joutuu keskelle koko maata kuohuttavaa murhatutkintaa. Lenkkipolulla surmatun nuoren naisen hallusta löytyy atsteekkijumalaa esittävä riipus, ja pian tapahtuu toinen samanlainen murha. Merkit viittaavat sarjamurhaajaan. Saako Anna Kolibrin kiinni ennen kuin uhreja tulee lisää?Päänvaivaa tuottaa myös kurdityttö Dijar. Tyttö on ottanut yhteyttä poliisiin kunniaväkivallan pelossa, mutta pyörtänyt kuulusteluissa puheensa. Tytön vaietessa Annan on etsittävä todisteita muualta."
Olin tämän kirjan bongannut joidenkin kirjablogien kehujen perusteella, ja varannut kirjastosta. Kuitenkin sitten kun vihdoin kirjan sain käsiini, ei sen takateksti sytyttänytkään. Olen aika monta maahanmuuttajiin liittyvää dekkaria lukenut, ja pettynyt joka kerta. Ehkä sen takia en tähänkään oikein syttynyt. Ajattelin kuitenkin aloittaa lukemisen, ihan vaan vaikka siksi että saisin haukkua kirjan blogissani ja lisätä dekkarit-jotka-jäivät-kesken -listaani tämän.
Kirja imaisi mukaansa kuitenkin ihan täysin ja luin sen muutamassa päivässä. Suurin syy tähän varmasti oli mielenkiintoinen ja todentuntuinen päähenkilö, Anna sekä niskakarvat vihasta pystyyn nostattava Annan työpari Esko. Näin silmissäni Eskon edustaman ihmistyypin ja olisi useampaankin kertaan tehnyt mieli vähän läpsiä poskille ja huutaa, herää pahvi. Onnistunut henkilökuvaus, siis.
Itse tarina piti otteessaan koko kirjan ajan. Juuri kun oli tulossa sellainen "ääh, en jaksa lukea" -vaihe niin tapahtui jotain yllätyksellistä ja imaisi mukaansa. Tykkäsin erityisesti siitä, että henkilöt selvästi muuttuvat (kasvavat? kehittyvät?) kirjan edetessä.
Loppuratkaisu oli tyhjentävä. Kaikkiin lukijaa mietityttäviin kysymyksiin tuli ratkaisu. Ja ratkesipa lopulta sekin, mistä kirjan nimi tulee. Kirja ei silti jättänyt kylmäksi, vaan antoi paljon ajateltavaa. Ja tuntuukin, että tämän jälkeen on vaikea tarttua mihinkään uuteen kirjaan.
Jos jotain moitittavaa pitäisi löytää, olisin kaivannut suomennoksia Annan (ja muiden) vieraskielisille lausahduksille. Unkari kun ei kuulu kielitaitooni.
Lyhyesti voisin kiteyttää:
Tällaisia kotimaisia, raikkaita dekkarikirjailijoita kaivattaisiin enemmänkin. Hienoa, että esikoiskirjailijoista löytyy lahjakkuuksia ja ehkä se piristäisi lukemaan jatkossakin myös kotimaisia dekkareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti