"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

perjantai 13. joulukuuta 2013

Lukumaraton osa III

Lukumaraton osa III pe 13.12. klo 7 - la 14.12. klo 7

Maratonin piti tosiaan alkaa tänään klo 7, mutta kuopus valvotti yöllä ja joten torkutin kahdeksaan asti. Sen jälkeen sain töitä koskevan puhelun, jota jäin vielä pohtimaan puoleksi tunniksi aamupalan ja kahvikupin ääreen.

Lukeminen alkoi siis vasta klo 8:30 mutta en ehtinyt lukemaan kuin vajaan tunnin kun kuopus heräsi ja vaati äitin jakamattoman huomion. Nyt on kuitenkin vaipat vaihdettu ja aamuvelli syötetty, joten aika jatkaa luku-urakkaa tyttären kiltisti leikkiessä lattialla.

klo 10:00 / 25 sivua
Kirjana Nina Peuran uutuusdekkari Yöpakkasia.

klo 12:15 / 72 sivua
Yöpakkasia on lähtenyt hyvin vauhtiin. Mielenkiintoinen kirja vaikka kieli tuntuukin ajoittain turhan selittelevältä. Nyt tähän väliin kahvia ja sähköpostit ja sitten takaisin kirjan pariin. Tavoitteena olisi saada koko kirja (192 sivua) luettua ennen kuin loppuperhe kotiutuu kolmen jälkeen.

Klo 15:10 / 133 sivua

Klo 22:30 / 258 sivua
Luin Yöpakkasia loppuun ja jatkoin Vuoden mutsi -kirjalla.


Seuraavana päivänä:
En enää herännyt aamuyöstä uudelleen lukemaan, vaan tein kuten suunnittelinkin: luin illalla niin pitkään kuin jaksoin ja sitten se oli siinä. Olisin luultavasti pystynyt vielä parempaan, jos en olisi illalla lasten nukahdettua puhunut Pikkusiskon kanssa tuntia puhelimessa. Tavoite kuitenkin tuli saavutettua: ylsin korkeampaan sivumäärään kuin viime maratonilla.

Lukumaratonissa parasta on se, että voi hyvällä omatunnolla jättää kaikki muut hommat (lue: kotityöt) ja keskittyä vain lukemiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti