Leena Lehtolainen - Tiikerinsilmä

Hilja Ilveskero saa toimeksiannon suojella 92-vuotiasta Lovisa Johnsonia, joka on vakuuttunut siitä, että joku yrittää murhata hänet. Isossa kartanossa asuva Lovisa tuntuu olevan oikeasti vaarassa, ja Hilja yrittää selvittää kuka on kaiken takana. 

En ole tykännyt Lehtolaisen aiemmista Hilja Ilveskero -kirjoista. Olen liian suuri Maria Kallio -fani sulattaakseni tämän kansainvälisiä sfäärejä hipovan sankarin. Sen takia aioinkin ensin jättää Tiikerinsilmän lukematta, mutta kuultuani kirjasta kehuja, päätin kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden. Ja se kannatti. Hilja on hahmona hiotumpi ja uskottavampi tässä kirjassa kuin aiemmassa trilogiassa. Tykkäsin kovasti ja tarina tempaisi mukaansa. Koko ajan tuli uusia koukkuja, jotka pitivät otteessaan. Ehkä pitäisi siis myös kokeilla uudelleen lukea aiempaa Ilveskero -trilogiaa. 

Kirjassa on paljon Agatha Christiemaista kerrontaa, johtunee varmaan siitä on tapahtumapaikkana on kartano ja epäilyt hyvinkin suljetusta piiristä. Ja loppuratkaisu yllättää. 

Leena Lehtolainen

Tiikerinsilmä

Tammi 2016

344 sivua

arvosana: 4/5 

Leena Lehtolainen - Surunpotku

Surunpotku on Leena Lehtolaisen 13. Maria Kallio -dekkari.
Tapiolan kirkosta löytyy jalokiviasiantuntija Jaakko Pulman ruumis. Hänen vaimonsa työskentelee kansanedustaja, ja menneisyydestä paljastuu traaginen hiihto-onnettomuus. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen, mutta kuitenkaan tutkintaryhmä ei pääse eteenpäin. Vainajan puhelimesta alkaa tulla outoja viestejä, ja lopulta pommiuhkaus.

Aikaisemmin olen nauttinut Maria Kallio -dekkareissa juuri siitä Marian siviilielämästä rikostutkinnan ohella, mutta tässä(kin) kirjassa se jäi hyvin vähäiseksi. Vaikka varmasti paljon vaikutti se, että Iida ja Taneli ovat jo isoja, eikä perheessä ole ehkä samanlaisia ongelmia (ja syyllisyyttää menetetystä ajasta lasten kanssa) kuin aiemmin. Sen sijaan Marian hyvin läheinen työkaveri Pekka Koivu taistelee tyttärensä vakavan sairauden kanssa, ja se saa Mariankin herkistymään.

Pakkohan se on suurena Maria Kallio -fanina myöntää, että näiden kirjojen taso alkaa olla laskusuuntainen. Vanhemmat Maria Kalliot ovat parempia. Johtuneeko siitä, että Lehtolaisella alkaa ideat loppua vai siitä, että ne vanhemmat kirjat vain uppoaa nykyiseen elämäntilanteeseeni pienten lasten äitinä paremmin!?

Tarina eteni tasaisesti pikkuhiljaa. Ajoittain tuntui jäävän junnaamaan vähän paikoilleenkin ja liikaa selittelyä. Lisäksi minua häiritsi lukuisat kirjoitusvirheet tekstissä.

Loppuratkaisu oli aivan loistava! Motiivi murhalle hyvinkin puhutteleva. Siinä Lehtolainen ehdottomasti onnistui. Ja viimeiset tapahtumat mietityttävät vielä pitkään. Murhaaja oli yllätys, jännitys säilyi loppumetreille asti mutta silti murhaaja on läsnä koko kirjan. Jes! Hyvä Leena Lehtolainen!

Kirjan lopussa Marian jaoksen kohtalo jää hieman auki. Sekä se, mihin Maria, Puupponen ja Koivu siirtyvät töihin. Lisäksi Sennun kohtalo saa kyyneleen silmäkulmaan. Marian poika Taneli harrastaa taitoluistelua, ja hänellä aloittaa uusi valmentaja, Janne Kivi, joka on tuttu Kuolemanspiraali -kirjasta. Mielenkiintoista, miten tämä kuvio jatkuu seuraavissa kirjoissa.

Luin kirjan e-kirjana. Olen paljonkin lukenut e-kirjoja tabletilta, ja se on erittäin kätevä keino erityisesti paksujen kirjojen kanssa. Minulle kävi pieni moka e-kirjan suhteen. Innostuksissani latasin sen kännykkään heti kun sain kustantajalta "tunnuksen" (eli siis töissä kesken ruokatunnin). Ajattelin siirtäväni kirjan sitten myöhemmin myös tabletille, mutta eipäs se onnistunutkaan. Olin siinä käsityksessä, että sama sisältö siirtyy iPhonelta iPadille, mutta ehei.. Aikani tappelin laitteiden kanssa, muuttelin asetuksia ja lopulta tyydyin lukemaan kirjan kännykästä. Olin hyvin kriittinen, "enhän mä siitä kännykästä mitään pysty lukemaan". Mutta lukeminen sujui hyvin, ja oli kiva kun kirja oli aina saatavilla.


Leena Lehtolainen
Surunpotku
Tammi, 2015
432 sivua


(Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta, mutta se ei vaikuta mitenkään blogitekstini sisältöön!)
 

Leena Lehtolainen - Rautakolmio

Brändön saaren rannasta löytyy kaksi muoviin käärittyä ruumista. Maria Kallion ryhmä saa tutkittavaksi murhat. Nainen paljastuu kiihkoisaksi ruotsin kielen puolustajaksi, mutta miehen henkilöllisyys pysyy pitkään salassa. Kirkkonummelta saadaan vahvistukseksi joka paikkaan nenänsä tunkeva poliisi, Jon Berg. Myös vuosia sitten itsemurhan tehtynyt poliisi Pertti Strömin tytär Jenna on mukana Marian johtamassa ryhmässä.

Uutta Maria Kalliota olin odottanut jo pitkään koska Ilveskero -trilogia oli pettymys. Jotenkaan tämä ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. En varsinaisesti osaa sanoa, mikä se oli, mutta jotain tästä jäi puuttumaan sellaista, mitä vanhoissa Kallioissa on. Normaalisti olisin lukenut tämän parissa illassa lasten mentyä nukkumaan, mutta nyt siihen meni kolme viikkoa..

Alussa oli kuin olisi tavannut vanhan ystävän vuosien jälkeen. "Oih, Iidakin on jo noin iso". "Ihan totta, olette saaneet uuden solun väkivaltajaokseen". "Ihanaa, että olette Antin kanssa edelleen yhdessä".

Juoni itsessään oli mielenkiintoinen, mutta tuli vähän sellainen olo, että murha ratkesi kuin itsestään. Enempää en kuitenkaan asiaa perustele, koska en halua pilata kenenkään lukukokemusta. Itseasiassa kyllä sen verran kommentoin, että murhaajaksi paljastunut tuntui alusta asti jollain tasolla epäilyttävältä, ja hän oli sellainen joka ei ihan joka kirjassa murhaajaksi paljastu.

Monessa lukemassani kirja-arvostelussa hehkutettiin Mikke Sjöbergin kuvioihin tuloa. Olisin kuitenkin toivonut, että Mikke olisi ollut isommassa roolissa kirjassa. Niin ja petyin siihen, että Marian muu perhe oli koko kirjan ajan purjehtimassa ja yhteyttä pidettiin vain tekstiviesteillä ja soittelemalla.

Pidin lukemastani, mutta odotin enemmän ja tiedän vanhojen Maria Kallioiden perusteella Lehtolaisen pystyvän parempaan. Tekemällä tehty maku jäi suuhun. Olisiko käynyt niin, että Lehtolaisen oli pakko kirjoittaa nyt Maria Kallio kun ensimmäisestä Kallio-dekkarista tulee kuluneeksi 20 vuotta!?

Leena Lehtolainen - Maria Kallio -extra

"Leena Lehtolaisen luoma poliisihahmo Maria Kallio esiintyy ensi kerran keväällä 1993 romaanissa Ensimmäinen murhani. Maria Kallio -extra on opas - ja fanikirja, joka kertoo kaiken tarvittavan tiedon Suomen suosituimmasta naispoliisista.

Kirja etenee Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta aina 28 kielen maailmanvalloitukseen, jota valaisevat ulkomaisten kirjojen kannet. Ulkomaiset kustantajat kertovat mikä heitä suomalaispoliisissa viehättää, kääntäjät puolestaa kiperimmistä ja hauskimmista käännöspähkinöistään.

Teoksessa esitellään kunkin romaanin maailma sekä Maria Kallion urakehityksen ja perhe-elämän muutokset. Se kertoo havainnollisesti kunkin kirjan rikokset, henkilöt, tapahtumat, erikoisuudet ja kirjojen saaman vastaanoton - ilman spoilaavia juonipaljastuksia."

Tykkäsin kirjan ideasta kovasti. Maria Kallio on kuulunut aina kirjallisuuden lempihahmoihini. Ehkä juuri siksi, että varsinkin muutama vuosi sitten kotimaisessa dekkarikirjallisuudessa ei juurikaan ollut naispoliiseja päähenkilöinä.

Kirjassa oli lyhyesti esitelty jokainen Maria Kallio -romaani ja innoistuinkin niistä niin kovasti, että päätin aloittaa tuotannon lukemisen uudelleen alusta. Olen niistä suurimman osan lukenut vuosia sitten, mutta sen verran hämäriä muistikuvia, että haluaisin kyllä lukea kirjat uudelleen. Mielenkiintoinen oli myös otteet Lehtolaisen työpäiväkirjasta. Siitä sai hyvän käsityksen, miten pitkä prosessi kirjan kirjoittaminen oikeasti on. Lisämausteen toi myös osio, jossa 6 muuta kirjailijaa olivat lyhyesti kirjoittaneet tilanteen, jossa Maria Kallio on kuulustelemassa raiskauksesta epäiltyä miestä. Tykkäsin erityisesti Outi Pakkasen versiota tilanteesta. Toisaalta Tuija Lehtisen versio oli täysi floppi.

Lukemista häiritsi läpi kirjan vilisevät kirjoitusvirheet. Sanoista puuttui kirjaimia ( kuulunut -> kulunut) ja isoja kirjaimia. Antaa aika amatöörimäisen vaikutelman näinkin vaikuttavasta teoksesta.

Lehtolaisen kaksi aiemmin julkaisematonta novellia saivat kovasti kaipaamaan täyspitkiä dekkareita. Jään mielenkiinnolla odottamaan tänä vuonna ilmestyvää Rautakolmio -kirjaa. Ilveskero -trilogian jälkeen on kova ikävä perinteistä Kallio -dekkaria, niinpä odotukset uudesta kirjasta on korkealla.