Anna Jansson - Jäljet lumessa

Papin tytär katoaa ja pedofiilihuhut ovat valloillaan. Kun hän sitten löytyy junaraiteilta, ensin tapahtunut näyttää onnettomuudelta mutta paljastuukin sitten murhaksi.

Aluksi kaipasin että Jansson olisi keskittynyt kertomaan enemmän Maria Werniin kuin papin perheeseen. Kun tarina sitten lähti kunnolla etenemään, papin perheen tapahtunut ovat mielenkiintoisia. Erityisesti Janssonin taitoa kertojana, kuvasi hyvin kohta, jossa pappi-Johannes ja hänen uusi vaimonsa Reidun etsivät kadonnutta tyttöä. Lukija tietää tässä kohtaa jo, että tyttö on lukittuna kioskiin. Johannes ja Reidun kulkevat aivan sen liepeiltä, mutta eivät mene kuitenkaan kioskille. Tässä kohtaa syvennyin todella kirjaan ja olisi tehnyt mieli huutaa, että menkää nyt helkkari sentään sinne kioskille, mutta he lähtivätkin vain epätoivoisina takaisin kotiin.

Kirjassa on hyvin kuvattu rakkauden kaipuuta. Ei vain miehen ja naisen välisen rakkauden kaipaamista, vaan myös ystävysten välistä ja vanhemman ja lapsen välistä. Teinin tuittuilut ja riidat uuden äitipuolen kanssa oli kuvattu hyvin uskottavasti ja olisi tehnyt mieli mennä laittamaan sekä isä että tytär järjestykseen kun isä tuntui olevan aina tyttären puolella riidoissa, uusi vaimo jäi ihan paitsioon ja tyttö totta kai käytti tilannetta hyväksi.

Olen aiemmissa kirjoissa tykännyt Marian siviilielämän kuvauksista, mutta tässä se jäi vähemmälle koska niin paljon keskityttiin papin perheen tapahtumiin.

Hyvässä tarinassa kirjailija saa esille lukijan mahdollisimman monta tunnetta, ja Jansson oli tässä kirjassa todellakin onnistunut siinä.

Anna Jansson - Hopealantti

Anna Janssonin kirjojen lukeminen ilmestymisjärjestyksessä jatkui kirjalla Hopealantti, neljäs Maria Wern -kirja.

Maria Wern menee kesälomasijaiseksi Visbyn poliisilaitokselle. Aviomies Krister ja lapset jäävät kotiin. Aika samanlainen asetelma kuin aiemmin lukemassani Maria Kallio -kirjassa. Ja itseasiassa aika samanlainen loppuratkaisukin. Jutun ratkeamiseen vaikuttavat tapahtumat olivat erilaisia, mutta motiivi ja tekijä... Lehtolaista on ennenkin arvosteltu ruotsalaisten dekkareiden ideoiden muuntelusta. Jos joku muu on lukenut molemmat kirjat, kuulisin mielelläni teidän mielipiteitä asiasta.

Kirja on siinä mielessä erilainen kuin aiemmat Janssonin kirjat, että tässä päähenkilöksi nousee Mona, joka on osallistunut murhaan. Monan arkea seurataan tiiviisti ja Maria Wern jää kollegoineen taka-alalle pitkälle kirjaan asti. Matkan varrella tulee myös pari ruumista lisää, mutta motiivit niihin jäi epäselväksi.

Hopealantin lukeminen kesti ihan tuskastuttavan kauan. En millään meinannut saada siitä otetta. Toivottavasti seuraava Janssonin kirja on parempi..

Anna Jansson - Loputon uni

"Rikostutkija Maria Wern hälytetään koeputkihedelmöityksiin erikoistuneelle yksityiselle klinikalle, jossa muuan nainen on juuri kuollut. Maria huomaa, että klinikka on täynnä sairaalloisesti pakkomielteidensä vallassa rimpuloivia ihmisiä. Tutkimuksia ei helpota lainkaan, että samaan aikaan omalla miehellä ja työtovereilla tuntuu olevan omat omituiset päähänpinttymänsä."

Kirja on puhutteleva ja juoni mukaansatempaava. Kerronnassa on osattu yhdistää juuri sopivassa suhteessa poliisitutkintaa ja Marian yksityiselämää ilman, että yksityiselämän henkilöt nousisivat liikaa esiin.

Tarina piti otteessaan, mutta silti tässä kirjassa oli jotain sellaista jonka sai kirjan jäämään kahden edellisen Janssonin kirjan varjoon. Paikka paikoin varsinkin kirjan puolen välin jälkeen tuntui olevan liiaksikin kohtia, joissa selitellään ja pohdiskellaan liikaa. Siis sellaista yleistä diipa daapaa. Mielestäni olisi ollut parempi vaihtoehto vaikka laittaa ne asiat Marian suuhun ja jonkin keskustelun yhteyteen jos tarkoituksena oli tuoda Marian ajatuksia esiin. Ajoittain tuli sellainen olo, että oli yritetty vain saada lisää täytettä tarinaan jotta saadaan kirjan mittainen kirja.

Krister ja hänen äitinsä Gunrud olivat tässäkin kirjassa yhtä vihastuttavan ihastuttavia. Murhaaja selviää sillä, että yksi osasyyllinen haluaa tunnustaa Marialle tekonsa. Ehkä vähän tylsä ratkaisu murhaajan selviämiseksi.

Yleisesti ottaen kirja oli oikein hyvä ja jatkaan Wern-sarjan lukemista eteenpäin mielelläni.

Anna Jansson - Kalpeat ja kuolleet

"Rikosetsivä Maria Wern saa selvitettäväkseen oudon tapauksen kotikaupungissaan. Yrttitarhuri Rosmarien aviomies häviää teille tuntemattomille, ja kolme hänen seurassaan ollutta miestä löytyy pian murhattuna. Murhan johtolangat kuljettavat milloin Rosmarien yrttimaalle, milloin eläinaktivistien mylläämälle turkistarhalle. Marian aviopuoliso Krister sooloilee tahollaan, ja Marian on kaiken keskellä selvittävä arjesta yksin. Haaveet uuden kodin sisustamisesta jäävät sikseen, kun kujanjuoksu häikäilemättömän murhaajan kanssa alkaa."

Kirja alkaa mukaansatempaavasti sillä, kun Maria makaa pimeässä huoneessa seuranaan kuollut mies. Maria yrittää pinnistellä muistiaan, ja alkaakin pikkuhiljaa hahmottaa, mitä on tapahtunut. Kirjaa on yksinkertaisesti pakko lukea eteenpäin, jotta saisi selville, miksi Maria on kuolleen miehen kanssa lukitussa huoneessa.

Tällä kertaa Kristerin ja hänen äitinsä lisäksi vihastuttaa myös Wernien naapuri, Majoneesi. Hänen edustamansa ihmistyyppi on hyvin tunnistettavissa, ehkä vähän liiankin hyvin. Ja se tekeekin kerronnasta niin loistavan.

Jos jotain miinusta pitää kirjasta hakea, mainitsisin Marian pomon, Ragnarssonin liian kliseisen persoonan. Inhottava pomo on liian käytetty ja kulunut rikoskirjallisuudessa. Vaihtelun vuoksi se paha poliisi voisi olla joko työkaveri eikä aina pomo.

Jansson punoo juonet hyvin yhteen ja kaikki saa selityksen lopussa. Viimeiset tapahtumat eivät jätä lukijaa kylmäksi. Onnistunut tarina, siis.

Anna Jansson - Vaitelias jumala

 

 

 

"Lumihiutaleet putoavat hiljalleen juoksuköysi kaulassaan puusta roikkuvan miehen hiuksille. Konstaapeli Maria Wern seisoo mykistyneenä näyn edessä. Hänellä on edessään elämänsä haaste.

Pian Maria oivaltaa, että kyseessä on rituaalimurha, joka jäljittelee elämänpuussa yhdeksän päivää roikkuneen Odinin kärsimystarinaa. Maria päättää selvittää hinnalla millä hyvänsä murhamysteerin, joka on karata käsistä muinaisten jumaltarujen verhoon.

Yhtälö kodin ja työn välillä ei kuitenkaan ole helppo. Kotirintamalla Marialla on kädet täynnä hankalan anopin, kahden lapsen ja siipan kanssa. Töissä esimies on lievää törkeämpi sovinistisika. Jouluvalmistelut painavat päälle, mutta Maria ei saa hetken rauhaa. Tietämättään hän kiiruhtaa kohti pahinta painajaistaan..."

 

 

Ostin pokkariversiona Janssonin kaksi ensimmäistä dekkaria yhdessä ja nyt on eka osa luettu. Tarina oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan koko ajan. Tosin Jungstedtin loistavan kirjan jälkeen tämä oli pieni pettymys. Janssonille se annettakoon kuitenkin anteeksi, koska tämä oli hänen ensimmäinen dekkarinsa.

Kirjassa oli paljon pohjoismaista mytologiaa. Tykkäsin siitä, ja sen pääkohdat oli hyvin selitetty. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että olisin saanut kirjasta enemmän irti jos olisi tiennyt mytologiastakin enemmän (tai edes jotain). Tuntui, että jumalten nimet vain vilisi kirjassa ja menin jo ihan sekaisin ketä oli ketä ja minkä jumalia.
 

Murhaaja selvisi aikaisemmin kuin yleensä dekkareissa, mutta jännitys pysyi yllä sillä, että vasta paljon myöhemmin kerrottiin ketä hän oikeasti oli. Myös "takaa-ajo" oli mielenkiintoista luettavaa kirjan lopussa. En uskalla enempää kommentoida murhaajaa tai sen selvittelyä, jotta en pilaisi kenenkään lukunautintoa.

 

Myös sivujuoneksi rakennettu Marian ja Kristerin suhde oli mielenkiintoista seurattavaa. Ja Kristerin tyhmyys sai niskakarvat nousemaan. Myöskään Marian anopille en sympatiapisteitä herunut. Pieniä kevennyksiä muuten vakavaan juoneen.

 

Yleisesti tykkäsin kirjasta kovasti ja aionkin jatkaa lukemalla loputkin Janssonin kirjat ilmestymisjärjestyksessä.