"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun lukuhaasteen päätös

Mikä olisikaan parempi lopetus koko kuukauden kestäneelle lukuhaasteelle kuin
LUKUMARATON!

Ihan kokonaan haasteessa en ole pysynyt, mutta olen tällä ainakin lukujumin saanut purettua
joten palkitsen itseni lukumaratonilla ja luen kirjan joka on odottanut jo kauan juuri sitä oikeaa hetkeä nautiskeluun, Tess Gerritsenin uutuus Salametsästäjä.

Maratoonaan vain tämän vuorokauden.
Eli lukumaratonia on mennyt jo monta tuntia enkä ole lukenut vielä sivuakaan. Mitään tavoitteita en maratonille aseta. Pääasia, että tulee luettua ja nautin siitä.
Ja tututtuun tapaan päivitän tähän viestiin maratonin etenemistä
Tervetuloa mukaan!

Lukumaraton 30.11. klo 00.00 - 23:59
klo 8:40 / 0 sivua
Lapset hoidossa ja aamukahvi keitettynä. Nyt kirjan kimppuun!

klo 17:00 / 48 sivua ja äänikirjaa kuunneltu 35 min 
Gerritsenin kirja on ihan mielettömän hyvä. Mun piti auttaa joulupukkia kesken lukumaratonin joten siksi vasta noin vähän sivuja. Onneksi vielä on koko ilta edessä ja isännän vuoro nukuttaa lapset tänään.

klo 20:20 / 64 sivua ja äänikirjaa kuunneltu 35 min
Lapset lähti nukkumaan joten mä pääsen keskittymään kirjaan.

klo 21:35 / 70 sivua ja äänikirjaa kuunneltu 1h 25 min
Olipa hyvä kun keksin, että voin äänikirjaakin kuunnella lukumaratonilla. Kaunokirjallisuuttahan sekin on. Ja sillä saa pienen tauon lukemiselle kun kuuntelee ja tekee villasukkia samalla. Nyt vielä paperikirjan pariin ja sitten nukkumaan.

klo 22:30 / 88 sivua ja äänikirjaa kuunneltu 1h 25 min
Äärimmäisen koukuttava kirja, mutta pakko antaa järjen voittaa ja mennä nukkumaan jotta aamulla jaksaa nousta töihin. Luen kirjan pian loppuun ja jaan teidän kanssanne tämän ihanan kokemuksen (voiko näin raa'asta dekkarista käyttää sanaa ihana!?)

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kirjamessujen kirjasaalis

Kirjamessuilta raahasin kotiin vinon pinon kirjoja. 


Ainoastaan nämä ostin ihan itse. Kahta novellikokoelmaa olen etsinyt jo pitkään, mutta ovat olleet niin hinnoissa että en ole pihiyttäni niitä aiemmin ostanut. Nyt oli messuilla hyvä tarjous, joten ostin. Hercule Poirot ja minä -kirja kertoo David Suchet´n kertomaan Poirotin roolin tekemisestä ja muusta. Olen aiheesta nähnyt dokumentin, joten odotukset tämän kirjan suhteen ovat korkealla. Emmi Itärannan uusin kirja on saanut niin paljon huomiota, että pakkohan sekin oli ostaa. Heli Laaksonen on ihan huikea kirja, ja Lähtisiks föli saa nauramaan ääneen huononakin päivänä. Pasi Pekkalan uutta kirjaa Lohikäärmeen värit on kovasti kehuttu, ja Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika suositteli tätä kirjaa. Kolme pokkaria sai hyvällä tarjouksella, joten ostin Raija Orasen Auroran, Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (joka lähtee joululahjaksi) ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.

Puikkomaisterin sukkakirja - pitääkö tämän kirjan ostamista edes perustella!? 

Otavan pisteeltä sai miki-kirjan jokaisesta 25 euron ostoksesta. 

Lukulaite <3

 Suomi lukee -blogin Kristalta sain nämä kirjat kun vein hänelle kahdet villasukat ja yhden pääkallohuivin.

 
 Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikalta sain tämän vastalahjaksi säärystimistä.

Kirjabloggaajien messubrunssilta sai mukaansa valita kolme esikoiskirjailijoiden kirjoista. Itse valitsin nämä kolme houkuttelevaa kirjaa. 

Ja tässä vielä kuva kaikista kirjoista. Eiköhän tästä riitä lukemista hetkeksi.

Kirjamessujen koonti

Helsingin kirjamessut järjestettiin 22.-25.10.
ja itse oli paikalla perjantain ja lauantain. Olin vielä sunnuntainakin Helsingissä, mutta silloin en mennyt enää messuille vaan hotellihuoneen luovutuksen jälkeen lähdin kotimatkalle.

Perjantai meni messuilla kierrellessä ja kirjaostoksia tehdessä. Tämä olikin oikein hyvä idea, koska perjantaina oli selvästi vähemmän ihmisiä messuilla kuin lauantaina ja sai ihan rauhassa katseltua kirjoja. 

Lauantaiaamulla oli Bonnierin järjestämä messubrunssi kirjabloggaajille.
Saimme pientä purtavaa ja kahvia, ja keskustelimme kirjoista, kirjailijoista ja kirjoittamisesta.

 

 Paikalla oli seuraavat esikoiskirjailijat: Kaisa Haatanen, Simo Hiltunen, Erkka Mykkänen, Inga Röning, Vuokko Sajaniemi, Roope Sarvilinna, Jussi Seppänen ja Saara Turunen.

 Paikalle saapui myös Katja Kettu kertomaan uudesta kirjastaan Yöperhonen.


 

 Venäläinen kirjailija Mihail Siskin oli kertomassa uusimmasta kirjastaan Neidonhius.

Messuilta bongailin myös muita kirjailijoita,
esimerkiksi Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen

 
 .. sekä Reijo Mäki. 
Siskoni yritti ylipuhua minut yhteiskuvaan Antti Reinin kanssa, mutta kieltäydyin jyrkistä. Ja pakko kyllä myöntää, että näin jälkikäteen kyllä hieman harmittaa... Ehkä siskot ovat sentään edes joskus oikeassa. 

 Dekkarilauantaissa käsiteltiin erilaisia teemoja dekkareihin liittyen, mutta itse ehdin vain piipahtaa siellä. Ensi vuonna pitää suunnitella ohjelma paremmin, jotta ehdin istua kuuntelemassa myös paneelikeskusteluja. 

 Toteutin myös haaveeni ja ostin lukulaitteen, kun messuilla oli hyvä tarjous.

Ja pakkohan kantta oli myös hieman koristella :) 

Paljon jäi kuvia myös ottamatta kun tilanteet tulivat niin yllättäen, ettei siinä tajunnut kännykän kameraa kaivella. 

Lukuisia kokemuksia rikkaampana jään odottamaan ensi vuoden kirjamessuja.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuun lukuhaaste

Marraskuu on täällä taas, ja on lukuhaasteen aika. Osallistuin vuosi sitten samaan haasteeseen ja tykkäsin kovasti. 

Ideana on lukea 30 sivua kaunokirjallista tekstiä joka päivä.
Sivuja ei voi lukea ennakkoon varastoon eikä jälkikäteen kiriä kiinni vaan vuorokausikohtaisesti. 
Päivän sivumäärän voi lukea kerralla tai useassa osassa, aina sen vuorokauden sivumäärä lasketaan yhteen. 

Olen kärsinyt jo pitkään pahemman laatuisesta lukujumista, kuten blogistakin olette varmaan huomanneet. Tai en tiedä, voiko sitä ihan pelkäksi lukujumiksi kutsua. Tilattuja käsitöitä (villasukkia) on niin hirmuinen pino, että kirjat ovat jääneet taka-alalle. Nyt on hyvä syy raivata joka päivälle tilaa pienelle lukutuokiolle. 

Lukuhaasteen aloitan lukemalla Leena Lehtolaisen Veren vimma -kirjan loppuun. Kirjahyllyssä odottaa kasa kirjaston kirjoja sekä kaikki messuilta haalimani kirjat. Lukemista siis todellakin riittää! 

Päivitän facebook-sivuille haasteen etenemistä, laitan päivämäärät muistiin blogin sivupalkkiin ja teen koontipostauksen lukuhaasteen päätyttyä.