Heinäkuun kesälukumaraton

Tervetuloa seuraamaan mun osuutta lukumaratonilla!

Maratoonaan pe 6.7. Klo 17 - la 7.7. Klo 17.
Päivitän tähän etenemistä. Kommentointi on enemmän kuin tervetullutta.

Klo 17.00 / aloitus
Pitkään ihmettelin kirjakaappieni edessä, minkä kirjan valitsisin maratonille. Päätin kuitenkin jatkaa ensin loppuun Seppo Jokisen Lyödyn laki. Se on jo hetken ollut mulla iltalukemisena mutta en ole vielä päässyt reilua sataa sivua pidemälle. Jatkan siis lukemista nyt sivulta 106.

Klo 22.00 / kirjasta 18 sivua ja äänikirjaa 1h 25min
Luin Lyödyn lakia vain hetken. Kun lapset oli vielä hereillä, tuntui helpommalta keskittyä äänikirjaan ja neuloa villasukkaa samalla. Kuuntelussa Storytel Original -sarjasta Laura Paloheimon Sinut haluan vain.

Klo 8.30 / kirjasta 20 sivua ja äänikirjaa 2h 15 min
Äänikirja osoittautui yllättävän koukuttavaksi. Vai oliko se sittenkin sukkamalli, jota neuloin samalla.. joten pakko oli illalla kuunnella kirjaa vielä "yksi pätkä". Tuo koostuu siis kymmenestä noin tunnin pituisesta jaksosta. Tänään on niin hyvä ilma, että suunnataan lasten kanssa Zoolandiaan joten lukemiset jää vähemmälle. Mutta onhan siinä matkat aikaa. Ja enemmän tämä on itsensä haastamista.

Klo 12.30 / kirjasta 66 sivua ja äänikirjasta 2h 15 min
Hyvin sujui autossa lukeminen. Harmi, että lukumaraton päättyy ennen kotimatkaa. Mutta voi sitä silti lukea :)

Klo 17.00 / kirjasta 132 sivua ja äänikirjasta 2h 15 min
Zoolandiassa oli paljon paikkoja joissa lapset touhusivat pienellä alueella ja mä sain rauhassa lukea.

Olipa ihana osallistua pitkästä aikaa lukumaratonille! Seuraavaa jo odotellessa :)

Seppo Jokinen - Kuolevaksi julistettu

Uusi Koskisen seikkailu on täällä taas! Jippii!

Tarina alkaa sillä kun Hanu juoksee henkensä edestä karkuun vainoajiaan. Kun poliisi näkee tapauksen, Hanu kiistää kaiken. Kuluu vain hetki kun Hanun päälle yritetään ajaan. Eikä hän taaskaan suostu puhumaan asiasta poliisille.  Samaan aikaan Tampereen ravintoloissa naisia vaanii mies, jonka saaliiksi joutuneet uhrit heräävät seuraavana päivänä oudoista paikoista eri puolilta kaupunkia. Oman lisänsä tarinaan tuo vielä Ulla Lundenin tytär Lotta, joka on ollut kadoksissa jo yhdeksän kuukautta ja kaikki valmistautuvat pahimpaan.

Seppo Jokinen on mestarillinen tarinankertoja ja Koskisdekkarit pitävät tasonsa kirja toisensa perään. Kirjassa on sopivasti mukana Koskisen siviilielämää, mutta kirja ei silti ajaudu selvittelemään parisuhdekiemuroita. Tämä tuo tarinasta elävämmän ja ajatuksen siitä, että "poliisitkin ovat vain ihmisiä" kärsiessään lastenhoito-ongelmia.

Kirjan loppupuolelta saa sellaisen käsityksen, että hirmu montaa Koskisesta kertovaa dekkaria ei olisi enää tulossa kun Koskinen pohtii omaa eläköitymistään ja sitä, miten kauan vielä jatkaa tehtävissään. Mutta toivottavasti niitä tulee vielä monia.. Vaikka Koskinen alkaa lähentyä kuuttakymppiä, voihan komisario eläkkeelläkin tehdä yksityisetsivän hommia - toivossa on hyvä elää :)

Kirja ilmestyy vasta tällä viikolla paperiversiona, e-kirjana ilmestyi jo 1.4. ja hetihän se piti silloin saada. Nyt harmittaa, että joudun odottamaan vielä vuoden uutta kirjaa. Ehkä sitä odotellessa voisi aloittaa kirjojen lukemisen järjestyksessä alusta...

Seppo Jokinen
Kuolevaksi julistettu
2015
xx sivua 

Seppo Jokinen - Mustat sydämet

Uusi Koskinen - dekkari on täällä taas! Jipii! Kirjaan tarttuminen oli kuin olisi tavannut hyvän ystävän pitkästä aikaa. Se läikähdys sydänalassa.


Koskinen on maratonilla Australiassa kolmen kollegansa kanssa. Maaliin päästyään hän saa avunpyynnön. Vuosikymmeniä sitten Suomesta Australiaan muuttaneen Auli Kiuruvirran puoliso Veikko on kuollut yllättävissä olosuhteissa ja nyt miehen 18-vuotias veljentyttö Valpuri on kadonnut jälkiä jättämättä. Australian poliisi ei suostu ottamaan asiaa vakavasti, mutta Auli on varma, ettei Valpuri ole kadonnut vapaaehtoisesti. Hän tunnistaa Koskisen maratonilta poliisiksi paidan selkämyksessä olevan tekstin perusteella ja pyytää epävirallista apua.

Koskisella ei ole Australiassa minkäänlaisia poliisivaltuuksia, mutta epävirallinen tutkinta lähtee silti käyntiin. Osa johtolangoista johtaa Suomeenkin asti, ja näihin Koskinen saa apua kotimaahan jääneeltä kollegaltaan, Ulla Lundelinilta.

Kirja on äärettömän hienosti rakennettu ja kerronta siirtyy luontevasti Suomen ja Australian väliä. C.S.I.-tyyppisen tutkinnan sijaan on mielenkiintoista lukea dekkari, jossa kaikki perustuu poliisin omaan päättelykykyyn. Australiassa en ole koskaan käynyt, mutta voin silti todeta, että Jokinen kuvaa erittäin uskottavasti maisemia sekä australiansuomalaisten kieltä, tapoja ja ikuista koti-ikävää.

Suhtaudun aina varauksella kirjailijoihin, jotka säännöllisesti puskevat maailmalle kirjan toisensa jälkeen kerran vuodessa -tahdilla. Väkisinkin ideat loppuvat ja alkaa toistaa itseään. Ja kirjoihin tulee väkisin tehdyn tuntu "koska taas on se aika vuodesta". Seppo Jokinen tekee tässä ehdottomasti poikkeuksen. Tämä on Jokisen 19. kirja, joka kertoo Sakari Koskisen seikkailuista, ja voin sydämestäni sanoa, että Jokinen todellakin pitää kovan tasonsa kirja toisensa jälkeen. Hienoa!

Seppo Jokinen - Vihan sukua

"Komisario Koskinen joutuu setvimään Tampereella terroriteoilta näyttävää rikosvyyhtä. Suojelupoliisi painaa päälle, mutta Koskinen ei silti usko, että asiat ovat sitä, miltä ne päältä päin näyttävät."

Jo muutaman sivun jälkeen tuli sellainen olo, että olisi tavannut taas vanhan ystävän. Koskisen seikkailuja oli todellakin jo ikävä.

Kirja piti otteessaan koko ajan. Aikaa kului vain pari vuorokautta, mutta hirmusti ehti siinä ajassa tapahtua. Tosin sillä kustannuksella, että sekä Koskisen että muiden poliisien siviilielämästä oli vain pari ohimenevää lausetta. Kirjasta puuttuui lisäksi "ei tästä tule mitään" -jahkailu, joka oli oikein piristävää.

Ruotsalaisissa dekkareissa on paljon käytössä se, että varsinaisen kerronnan lisäksi sivujuonena on joku aikaisemmin tapahtunut ja tarinan lopussa nämä kaksi kerrontaa yhdistyvät tavalla tai toisella. Jokisen uutuus oli ainoa suomalainen kirja, jossa olen tähän törmännyt. En ole aivan varma, oliko tämä piristävää vaihtelua kotimaiseen kirjallisuuteen ja ruotsalaisuuden matkimista..

Aivan kirjan lopussa on pieni täky siitä, että Koskinen voisi vihdoin löytää uuden naisen elämäänsä. Seuraavaa kirjaa odotan innolla. Joko, joko, joko!?