Camilla Läckberg - Leijonankesyttäjä

Tyttö juoksee metsästä suoraan ratsastajan eteen, ja tuupertuu siihen. Myöhemmin sairaalassa tyttö menehtyy vammoihinsa ja käy ilmi, että hän on joutunut silmittömän väkivallan uhriksi. Tyttö, Victoria, on ilmoitettu kadonneeksi vain muutama kuukausi aiemmin, ja vaikuttaa että tapauksella on kytköksiä muihinkin kadonneisiin tyttöihin. Poliisien mieliin nousee pelko siitä, onko muutkin tytöt joutuneet saman väkivaltaisin ihmisen satimeen. Samaan aikaan kun Patrik ryhmineen selvittää kadonneiden tyttöjen tapausta, Erica kirjoittaa kirjaa Lailasta, joka istuu vankilassa miehensä taposta. Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä enemmän lukijalle tulee sellainen olo, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää...

Pariin aiempaan Läckbergin kirjaan olen ollut vähän pettynyt, mutta tämä oli hyvä. Jossain kohtaa kirjaa olin ihan varma, että tiedän murhaajan, mutta en sitten tiennytkään. Ja itseasiassa se tulikin ihan puskista. Oikein onnistunut kerronta siis.

Paikka paikoin mua häiritsi Erican sekaantuminen poliisitutkintaan, mutta yritin kestää. Ja loppujen lopuksi paljon olikin niin, että Erica selvitteli vain vankilassa olevan Lailan tapausta, josta kirjoitti kirjaa ja Patrik ryhmineen selvitti kadonneita tyttöjä.

Poliisin siviilielämän kerronta on ihan ok, mutta tässä kirjassa jäi häiritsemään se, että Erican siskosta, Annasta kerrottiin suhteellisen paljonkin eikä se liittynyt mitenkään mihinkään.. Dekkarit erikseen ja ihmissuhdesotkut erikseen - kiitos.

En odottanut kirjalta mitään koska pelkäsin pettyväni, mutta tämä olikin ihan hyvä. Ainakin parempi kuin edellinen. Ekat Läckbergin kirjoista on silti parhaita.


Camilla Läckberg
Leijonankesyttäjä
2015
suom. Outi Menna
442 sivua

Camilla Läckberg - Enkelintekijä

"Pääsiäinen vuonna 1974 Valön saaressa Fjällbackan liepeillä. Illallispöytä on tyylikkäästi katettu, mutta kaikki paitsi perheen yksivuotias tytär Ebba ovat poissa. Oliko kyseessä rikos vai katosiko perhe omasta halustaan? Arvoitus ei koskaan ratkea. Vuosikymmenien päästä Ebba palaa Valön saareen. Hän ja hänen aviomiehensä Mårten ovat hiljattain menettäneet kolmevuotiaan poikansa, ja yrittäessään selvitä surustaan he ovat päättäneet avata majatalon vanhaan sisäoppilaitokseen, jota Ebban isä aikanaan johti ankaralla kädellä. Ebba ja Mårten ovat hädin tuskin ehtineet asettua aloilleen, kun he joutuvat tuhopolttoyrityksen kohteeksi. Ja kun he taloa remontoidessaan ryhtyvät poistamaan ruokasalin lattialautoja, löytyy niiden alta kuivunutta verta... Mitä Ebban perheessä oikein tapahtui - ja tapahtuu? Kirjailija Erika Falck tuntee tapauksen taustat ja suvun naisten traagisen historian. Hän päättää hakeutua Ebban puheille ja selvittää viimein mysteerin."

Koukuttava kirja. Kuten kaikki Läckbergin kirjat. Hänellä on mukaansatempaava tapa kirjoittaa aina pieniä pätkiä jostain tapahtuneesta ja pitää lukijan mielenkiinto yllä. Tasaseen tahtiin saadaan myös kysymyksiin vastauksia joten lukija ei turhaudu siihen, ettei mitään kerrottaisiin.

Kirjan etukannessa hehkutetaan, että Camilla Läckbergistä tulee koko ajan vain parempi. Äh, en tiedä. Mielestäni tämä ei ollut mitenkään parasta Läckbergiä. Enemmän tykkäsin esimerkiksi aiemmasta kirjasta, Majakanvartija. Luin Enkelintekijää pikkuhiljaa eteenpäin. Tästä kirjasta selvästi puuttuu se jokin, jonka takia kirjaa ei olisi voinut laskea hetkeksikään käsistä.

Tarinassa seurataan myös Valöön saarella olleita sisäoppilaitospoikia nyt aikuisina melkein 40 vuotta myöhemmin. Heistä kerrotaan jokaisesta pieniä pätkiä ja tuntuu, että he menevät sekaisin. Kirjan loppupuolella jo muistaa ketä oli ketä.

Olen Martinista tykännyt kaikissa aiemmissa kirjoissa, ja hänen vaiheitaan on ollut mielenkiintoista seurata. Nyt kuitenkin Martin jää jo alkuvaiheilla pois ja palaa kerrontaan vasta loppupuolella. Olin tästä vähän pettynyt. Vaikkei Martin osallistukaan tutkintaan, olisi häntä voinut silti käydä morjenstamassa vaikka Patrikin aloitteesta.