"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Arvostelukappale ja lukumaratonin jälkimainingit


Kirjojen keskellä -blogin Maija lähetti minulle Meri Kuusiston kirjan Amerikkalainen, koska oli itse saanut kyseisen kirjan arvostelukappaleena kahteen kertaan. Kiitoksia vaan kovasti tätäkin kautta. Yritän ensin saada kirjaston kirjojen pinoa pienemmäksi, ja käyn sitten vasta Amerikkalaisen kimppuun.

Luin Sokeat linnut -kirjaa lukumaratonilla. En kuitenkaan päässyt siinä ihan loppuun asti maratonin aikana vaan olen nyt 24 tunnin luku-urakasta huolimatta lukenut nenä kiinni kirjassa sen minkä töiltäni olen ehtinyt. Odotan jo kovasti 16.7. olevaa kesän töistä lukumaratonia. Mulla ei ole tuonne asti työvuoroja, joten toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että vuorot edes jotenkin onnistuvat niin, että pääsen mukaan maratonille.

Muutama asia muistiin seuraavaa maratonia varten:
- lukeminen onnistuu paremmin kuin lukee yhtä kirjaa (tarpeeksi paksua ;) ) koko maratonin. Ennen maratonia kesken olevan kirjan ehtii lukemaan loppuun myöhemminkin...
- ei mitään ylimääräistä tekemistä maratonpäivälle, kuten kaupassa käyntiä
- valmiit eväät koko päiväksi, tai ainakin jotain todella helposti tehtävää
- televisio kiinni koko maratoonaamisen ajan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti