Henning Mankell - Haudattu

"Wallander etsii rauhaisaa paikkaa, johon vetäytyä eläkepäivikseen. Hän lähtee katsomaan taloa, joka on myynnissä hänen lapsuuden maisemissaan ja ihastuu siihen, mutta viime hetkellä jokin kiinnittää hänen huomionsa: puutarhassa pistää maasta esiin ihmisen käsi. Nykyhetken rauhaisan pinnan rikkoo talon synkkä menneisyys ja selvittämättä jäänyt rikos."

Mukaansatempaana pienoisromaani Mankelilta. Viimeisimmästä lukemastani Wallanderista on aikaa jo vuosia, joten vähän oli hakusessa "kuka, mitä, häh". Tarinan edetessä kaikki oleellinen tuli kyllä esille.

Juoni on taidokkaasti kirjoitettu. Kokonainen murhatutkinta ehditään käymään läpi suht lyhyessä sivumäärässä, mutta missään kohtaa ei tule sellainen olo, että olisi tarpeettomasti harpottu eteenpäin. Päinvastoin.  Oikein raikas vaihtelu dekkaritiiliskiville.

Kirjan lopussa on myös mielenkiintoinen pätkä, jossa Mankell kertoo Wallanderin luomisesta sekä kirjojensa synnystä. Ja perustelee hyvin, miksi Wallander-kirjoja ei enää tule.

Sari Luhtanen - Murusia

"Tähän asti Emmin elämä, koiraa myöten, on koostunut muiden rippeistä. Hän päätyy kotitalousopettajaksi, kun taas aina hohdokas Lili haaveilee elämästä Suomen Martha Stewartina. Ravintolapäivässä kuuluisan ravintoloitsijan, Sandran, huomion herättää kuitenkin yllättäen Emmi. Elämä saa vauhtia. Hänen blogistaan tulee suosittu, hän saa komean poikaystävän - montakin ja joka sorttia - ja kaikki tuntuu olevan mallillaan. Mutta kun Emmi on päässyt herkkupöytään, hän ei enää osaa lopettaa. Vähitellen Emmin on tajuttava, ettei kaikkea voi santsata. On löydettävä se, mistä oikeasti nauttii."

Tavoistani poiketen tartuin hömppäkirjaan dekkarin sijaan. Ehkä olen tottunut monisyisempiin kirjoihin koska tuntui, että tämä jäi hirmu pinnalliseksi. Loppuratkaisukaan ei yllättänyt. Lilin karikatyyrisyys alkoi jossain vaiheessa ärsyttää minä-keskeisyydessään. Kirjassa lähes kaikki tuntui liittyvät ruokaan ja joka välissä mainittiin ruokia. Tosin ihan liian hienoja, eikä tällainen tavallinen tallaaja oikein tiennyt mistä milloinkin puhuttiin. Ehkä olisi voinut enemmän käyttää kirjassa tavallisia ruokia.

Se taitaa kertoa kirjasta aika paljon, etten saa aikaiseksi siitä mitään tämän syvällisempää bloggausta.

Seppo Jokinen - Vihan sukua

"Komisario Koskinen joutuu setvimään Tampereella terroriteoilta näyttävää rikosvyyhtä. Suojelupoliisi painaa päälle, mutta Koskinen ei silti usko, että asiat ovat sitä, miltä ne päältä päin näyttävät."

Jo muutaman sivun jälkeen tuli sellainen olo, että olisi tavannut taas vanhan ystävän. Koskisen seikkailuja oli todellakin jo ikävä.

Kirja piti otteessaan koko ajan. Aikaa kului vain pari vuorokautta, mutta hirmusti ehti siinä ajassa tapahtua. Tosin sillä kustannuksella, että sekä Koskisen että muiden poliisien siviilielämästä oli vain pari ohimenevää lausetta. Kirjasta puuttuui lisäksi "ei tästä tule mitään" -jahkailu, joka oli oikein piristävää.

Ruotsalaisissa dekkareissa on paljon käytössä se, että varsinaisen kerronnan lisäksi sivujuonena on joku aikaisemmin tapahtunut ja tarinan lopussa nämä kaksi kerrontaa yhdistyvät tavalla tai toisella. Jokisen uutuus oli ainoa suomalainen kirja, jossa olen tähän törmännyt. En ole aivan varma, oliko tämä piristävää vaihtelua kotimaiseen kirjallisuuteen ja ruotsalaisuuden matkimista..

Aivan kirjan lopussa on pieni täky siitä, että Koskinen voisi vihdoin löytää uuden naisen elämäänsä. Seuraavaa kirjaa odotan innolla. Joko, joko, joko!?

Camilla Läckberg - Enkelintekijä

"Pääsiäinen vuonna 1974 Valön saaressa Fjällbackan liepeillä. Illallispöytä on tyylikkäästi katettu, mutta kaikki paitsi perheen yksivuotias tytär Ebba ovat poissa. Oliko kyseessä rikos vai katosiko perhe omasta halustaan? Arvoitus ei koskaan ratkea. Vuosikymmenien päästä Ebba palaa Valön saareen. Hän ja hänen aviomiehensä Mårten ovat hiljattain menettäneet kolmevuotiaan poikansa, ja yrittäessään selvitä surustaan he ovat päättäneet avata majatalon vanhaan sisäoppilaitokseen, jota Ebban isä aikanaan johti ankaralla kädellä. Ebba ja Mårten ovat hädin tuskin ehtineet asettua aloilleen, kun he joutuvat tuhopolttoyrityksen kohteeksi. Ja kun he taloa remontoidessaan ryhtyvät poistamaan ruokasalin lattialautoja, löytyy niiden alta kuivunutta verta... Mitä Ebban perheessä oikein tapahtui - ja tapahtuu? Kirjailija Erika Falck tuntee tapauksen taustat ja suvun naisten traagisen historian. Hän päättää hakeutua Ebban puheille ja selvittää viimein mysteerin."

Koukuttava kirja. Kuten kaikki Läckbergin kirjat. Hänellä on mukaansatempaava tapa kirjoittaa aina pieniä pätkiä jostain tapahtuneesta ja pitää lukijan mielenkiinto yllä. Tasaseen tahtiin saadaan myös kysymyksiin vastauksia joten lukija ei turhaudu siihen, ettei mitään kerrottaisiin.

Kirjan etukannessa hehkutetaan, että Camilla Läckbergistä tulee koko ajan vain parempi. Äh, en tiedä. Mielestäni tämä ei ollut mitenkään parasta Läckbergiä. Enemmän tykkäsin esimerkiksi aiemmasta kirjasta, Majakanvartija. Luin Enkelintekijää pikkuhiljaa eteenpäin. Tästä kirjasta selvästi puuttuu se jokin, jonka takia kirjaa ei olisi voinut laskea hetkeksikään käsistä.

Tarinassa seurataan myös Valöön saarella olleita sisäoppilaitospoikia nyt aikuisina melkein 40 vuotta myöhemmin. Heistä kerrotaan jokaisesta pieniä pätkiä ja tuntuu, että he menevät sekaisin. Kirjan loppupuolella jo muistaa ketä oli ketä.

Olen Martinista tykännyt kaikissa aiemmissa kirjoissa, ja hänen vaiheitaan on ollut mielenkiintoista seurata. Nyt kuitenkin Martin jää jo alkuvaiheilla pois ja palaa kerrontaan vasta loppupuolella. Olin tästä vähän pettynyt. Vaikkei Martin osallistukaan tutkintaan, olisi häntä voinut silti käydä morjenstamassa vaikka Patrikin aloitteesta.

Anna Jansson - Kalpeat ja kuolleet

"Rikosetsivä Maria Wern saa selvitettäväkseen oudon tapauksen kotikaupungissaan. Yrttitarhuri Rosmarien aviomies häviää teille tuntemattomille, ja kolme hänen seurassaan ollutta miestä löytyy pian murhattuna. Murhan johtolangat kuljettavat milloin Rosmarien yrttimaalle, milloin eläinaktivistien mylläämälle turkistarhalle. Marian aviopuoliso Krister sooloilee tahollaan, ja Marian on kaiken keskellä selvittävä arjesta yksin. Haaveet uuden kodin sisustamisesta jäävät sikseen, kun kujanjuoksu häikäilemättömän murhaajan kanssa alkaa."

Kirja alkaa mukaansatempaavasti sillä, kun Maria makaa pimeässä huoneessa seuranaan kuollut mies. Maria yrittää pinnistellä muistiaan, ja alkaakin pikkuhiljaa hahmottaa, mitä on tapahtunut. Kirjaa on yksinkertaisesti pakko lukea eteenpäin, jotta saisi selville, miksi Maria on kuolleen miehen kanssa lukitussa huoneessa.

Tällä kertaa Kristerin ja hänen äitinsä lisäksi vihastuttaa myös Wernien naapuri, Majoneesi. Hänen edustamansa ihmistyyppi on hyvin tunnistettavissa, ehkä vähän liiankin hyvin. Ja se tekeekin kerronnasta niin loistavan.

Jos jotain miinusta pitää kirjasta hakea, mainitsisin Marian pomon, Ragnarssonin liian kliseisen persoonan. Inhottava pomo on liian käytetty ja kulunut rikoskirjallisuudessa. Vaihtelun vuoksi se paha poliisi voisi olla joko työkaveri eikä aina pomo.

Jansson punoo juonet hyvin yhteen ja kaikki saa selityksen lopussa. Viimeiset tapahtumat eivät jätä lukijaa kylmäksi. Onnistunut tarina, siis.

Johanna Tuomola - Murhaaja vierelläsi

"Mitä tekee ihminen, joka kokee jatkuvaa alentamista? Mitä tapahtuu, kun vanhemmat ja työnantaja tuovat alati esille pettymystään, kun mieli ei enää kestä vaan ajautuu harhapoluille ja löytää kuin varkain keinon, jolla tuntee saavansa vallan muihin nähden? Rikoskomisario Pentti Litmasen palatessa virkavapaalta hänellä on vaikeuksia päästä työvireeseen. Vasta eronneen perheenäidin katoaminen saa hänet ryhdistäytymään. Nainen näyttää hävinneen jälkiä jättämättä. Tutkimukseen osallistuva Noora Nurkka kamppailee samanaikaisesti lastensa huoltajuudesta. Pian Lohjan poliisi käsittää jahtaavansa pelottavinta mahdollista rikollista, sarjamurhaajaa. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. Johanna Tuomolan viides Noora Nurkka -jännitysromaani Murhaaja vierelläsi vie ihmismielen pimeälle puolelle."

Olen lukenut Tuomolan aiemmatkin Noora Nurkka -kirjat ja tykännyt jokaisesta. Pelkäsin, että joko tulee kirjailijalta floppi, mutta Tuomolahan vaan parantaa kirja kirjalta.

Aika pian tarinan päästyä vauhtiin, oli päivän selvää kuka on murhaaja. Yleensä en tällaisista ratkaisuista pidä vaan ennemmin odotan jännityksellä loppua. Kerronnassa oli kuitenkin jotain niin koukuttavaa, että tämä murhaajan paljastuminen jo alkumetreillä ei haitannut mitään. Lopussa ei ollut perinteistä "tämä oli murhaaja ja nyt mennään ottamaan se kiinni" vaan jännitys piti kiinni otteessaan, ja välillä teki mieli huutaa, että voi hitto, ettekö te tyhmät poliisit tajua. (Äh, tulipa kökkö selostus, mutta en halua paljastaa viimeisiä tapahtua. Tiedätte mitä tarkoitan kun olette lukeneet kirjan.)

Henkilökategoriasta tykkäsin. Kun edes joku henkilöistä onnistuu herättämään voimakkaita tunteita lukijassa, henkilökuvaus on taatusti onnistunut.

Miinusta kirjasta voisin kuitenkin antaa siitä, että ajoittain kerronta selitteli liikaa. Oli hyvä, että joitain aiempia tapahtua avattiin tarkemmin lukijalle, koska hyvin voi olla että edellisen osan lukemisesta on aikaa tai niitä ei ole tullut luettua ollenkaan. Mutta liika selittely on liikaa. Ja se kyllä riittää, että kerran selitetään. Paikoittain oli myös ihan selvien, normaalien asioiden selittely liikaa. Tuli sellainen olo, että kirjalle oli yritetty saada puoliksi väkisin täytettä jotta siitä saadaan kirjan mittainen.

Uutuuksia

Arhippa, Pirkko: Tii taa Taneli.
Ilm. 10/2013.
Komisario Varpu Ahava ei ole tähänastisen elämänsä aikana jalallaan astunut golfkentälle. Hän hädin tuskin tietää, mikä on tii. Tilanne muuttuu, kun elokuisena aamuna Merigolfin vesiesteeltä löytyy nuoren miehen ruumis. Uhri on omistajaperheen poika, kohtelias ja hyvännäköinen vielä vainajanakin. Hänestä ovat pitäneet kaikki, erityisesti kaikki naiset.Mutta kovin syvältä Jani Nuutisen elämää ei tarvitse penkoa, kun siloisen ulkokuoren alta alkaa paljastua seikkoja, joista jokainen voisi olla motiivi murhaan.

Peura, Nina: Yöpakkasia.
Ilm. 10/2013.
Hanna Hankimo on historianopettajan sijaisena perinteikkäässä kaupunkikoulussa. Lukuvuoden alussa kaikki sujuu hyvin ja Hannalla on jopa lyhyt romanssi kollegansa kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kollega löytyy kuolleena koulun jäiseltä takapihalta. Vaikka romanssi oli ohi, oudolta vaikuttava kuolema vaivaa Hannaa. Mitä mies teki koulun pihalla yöaikaan? Hän ryhtyy selvittämään asioita poliisin tehdessä omia tutkimuksiaan, mutta huomaa pian, ettei kukaan tai mikään ole aivan sitä, miltä vielä syksyllä näytti...Hanna joutuu miettimään, haluaako hän edes tietää kaikkea sitä, mitä koulussa puuhataan. Myös hänen naiivi uskonsa oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten hyvyyteen saa rajun kolauksen.

Kähkönen, Mika: Pimeimmät tunnit.
Ilm. 9/2013.
Kaikkea ei tarvitse muistaa. Jotkut asiat kannattaisi vain jättää taakseen. Salla Helmeri luulee saaneensa vihdoin elämänsä järjestykseen, kun hän alkaa saada outoja sähköposteja tuntemattomalta. Viestit ovat liian henkilökohtaisia ja uhkaavia, jotta ne voisi jättää vain huomiotta. Omituisinta on lähetysaika, joka osuu ajankohtaan jolloin Salla synnytti, erosi miehestään ja oli sairastua vakavasti. Häirikkö syyttää Sallaa jostain anteeksiantamattomasta rikoksesta. Ajatus piinaa Sallaa ja muodostuu hänelle pakkomielteeksi. Hänen on saatava selville kuka häntä syyttää ja mihin syytökset perustuvat. Eivätkö toistuvat painajaiset olekaan vain harmitonta unta? Varmistaakseen sen hänen on vielä kerran kohdattava elämänsä pimeimmät tunnit. Psykologisesti latautunut Pimeimmät tunnit on koukuttava, älyllinen ja puhdasoppinen jännitystarina ihmissuhteista sekä ihmismielen ja muistin hauraudesta. Samalla se on tiivis elämäkertaepisodi nuoresta naisesta, hänen peloistaan ja syyllisyyden tunnosta.

Tähtinen, Rake: Sidotut kohtalot.
Ilm. 10/2013.
Lenkkeilijä joutuu seksuaalirikollisen uhriksi. Juuri parisuhteensa päättänyt nuori nainen katoaa muutamaa päivää myöhemmin. Häirikön maineessa oleva kaupunginvaltuutettu penää kuukausia aiemmin tekemänsä tutkintapyynnön tilaa. Kaatopaikalta löytyy ruumis. Palapeli alkaa valmistua. Mutta minkälainen kuva siinä loppujen lopuksi on?