"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

lauantai 21. toukokuuta 2016

Jojo Moyes - Jos olisit tässä

Kerro minulle jotain hyvää -kirja sai jatkoa, vau! Edellinen kirja teki minuun hyvin, hyvin suuren vaikutuksen. Ja senpa takia tähän kirjaan oli vaikea tarttua. Ostin sen kyllä itselleni melkein heti ilmestymisen jälkeen, mutta ihastelin vain kirjahyllyssä suloisen pinkkiä kirjaa. Pelkäsin, että petyn. Suuren myyntimenestyksen tehneiden kirjojen / elokuvien / näytelmien jatko-osilla kun on hyvin suuri todennäköisyys mennä todella pieleen..

Ensimmäisessä osassa Louisa Clark rakastui Will Traynoriin, mutta myös menetti hänet. Willin kuolinvuoteella Louisa lupasi elää täysillä. Nyt Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksen täyttämisessä. Louisa palaa kotikyläänsä ja yrittää aloittaa elämää uudelleen. Sururyhmässä käynti tuo tukea, mutta myös haasteita. Yllättäen Louisan oven taakse ilmestyy henkilö Willin menneisyydestä ja sekoittaa kaiken.

Alkuun tuntui (ehkä oman asenteenkin takia), että vauhtiin pääseminen vie aikaa. Mutta sama se oli Kerro minulle jotain hyvää -kirjan kanssa. Kun pääsin oman ennakkoasenteeni yli, kirja vei totaalisesti mukanaan. Sivuja vain käänsi ja käänsi, jotta saisi tietää mitä tapahtuu. Samaan aikaan pelkäsi, että kirja loppuu.

Kirja ei todellakaan ole pelkkää Louisan ja "Willin menneisyyden henkilön" välistä välienselvittelyä, vaan kohtaa Louisan romantiikankin. Ja voi, miten sitä seurasikaan sydän sykkyrällä ja eli mukana kaikkia vaiheita.

Tämä(kään) kirja ei ole missään tapauksessa höttöistä chick litiä vaan mukana kulkee se hyvin vakavakin puoli: miten aloittaa uusi elämä läheisen kuoleman jälkeen? Unohtaa ei pysty, mutta elämää pitäisi silti jatkaa täysillä. Ja totta kai itsemurha tekee siihen aina oman pienen lisänsä, kun toineen ei halunnutkaan enää elää. Todella puhutteleva kirja siis tältäkin osin. 

Huh, olipa lukukokemus!

Jojo Moyes
Jos olisit tässä
suom. Heli Naski
Gummerus 2016
450 sivua
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti