"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

maanantai 25. toukokuuta 2015

Jouko Raivio - Yövuoro






Yövuoro kertoo Vaahteran sairaalasta, jossa katoaa yöhoitaja kesken työvuoron. Juttua alkaa poliisin lisäksi tutkia sairaalan oma vartija-vahtimestari Jari Viirilä. Pian katoamisia tulee lisää, ja tuntuu että kuka tahansa sairaalan käytävillä vastaantuleva voisi olla syyllinen.

Kirja on kirjoitettu hienosti sekä Jari Viirilän että yövuoroja tekevän sairaanhoitaja Marja Riihisen näkökulmista vuorotellen. Marja on ollut samassa vuorossa kun yöhoitaja katosi, joten uteliaisuus nostaa päätään ja Marja tekee omia tutkimuksiaankin. Olin erityisen innostunut siitä, että kirjassa poliisit olivat hyvin pienessä roolissa vaan tutkimuksia teki sairaalan oma vartija-vahtimestari. Hänestä ei tehty mitään sankaria, vaan pikemminkin tuli sellainen käsitys, että hän teki tutkimuksia vähän vastentahtoisesti ihan vain sen takia, että ylemmältä taholta oli tullut käsky ja se nyt sattui kuuluvan hänen työhönsä. Hienosti oli vedetty raja siihen, mitkä kuuluvat selvästi poliisille ja mitä Viirilä pystyi itse selvittelemään. 

Olen lukenut tämän kirjan joskus aikaisemminkin. Tykkkäsin silloinkin kirjasta, joten tähän oli helppo tarttua. Aiemmasta lukukerrasta oli sen verran aikaa, että ei kyllä ollut mitään muistikuvaa murhaajasta. Sairaalan tapahtumat oli kuvattu uskottavasti, siitä iso plussa. Motiivia jäin pohdiskelemaan, mutta ehkä se on vain omaa tyhmyyttäni, että en tajunnut.. Tosin luin lopun vähän kiireellä, kun piti saada kirja luettua ennen nukkumaanmenoa. 

Seuraava Jouko Raivion kirja odottelee jo hyllyssä, ja kolmaskin Vaahteran sairaalaan sijoittuva dekkari pitää lukaista. Kaksi muuta kirjaa ovat siis Henkiin herätetty ja Pimeä valo


Jouko Raivio
Yövuoro
2001
237 sivua



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti