"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Belinda Bauer - Ruumis nro 19


Aspergerin syndroomaa sairastava Patrick Fort opiskelee anatomiaa. Hänen opintoihinsa kuuluu ruumiinavausharjoittelu lääketieteenlaitoksella ja hän saa ryhmänsä kanssa tutkittavaksi ruumiin numero 19, ja heidän tarvitsee selvittää ruumiin kuolinsyy. Kuolinsyyn selvittely tuntuu käyvän ylivoimaisen haastavaksi, joten Patrick päätyy urkkimaan tiedon kuolleen miehen papereista. Niissä lukee, että mies olisi kuollut sydänpysähdykseen, mutta Patrick on varma että sydän oli kunnossa. Patrick saa papereista selville myös miehen henkilöllisyys, ja alkaa itse selvittää todellista kuolinsyytä. Mutta se ei ole ollenkaan niin helppoa kuin hän kuvitteli. Varsinkaan kun kukaan ei usko hänen puheitaan siitä, että papereihin merkitty kuolinsyy on väärä.

Tarina oli alkuun todella hidastempoinen. Luin väliin uuden Koskisdekkarin ja jatkoi sitten tämän parissa. Meinasin jo lopettaa koko kirjan kesken, mutta sitten päätin kuitenkin jatkaa. Ja kirja osoittautui hyväksi. Patrickin Asperger on kuvattu todella hyvin ja saa aikaan tragikoomisia tilanteita.

Kirjassa kerrottiin montaa tarinaa päällekäin ja se tuntui sekavalta. Loppujen lopuksikaan en ollut ihan varma miten ne kaikki liittyivät toisiinsa. Ainakin yksi tarinoista tuntui jääneen vain täytetarinaksi. 

Kirjan viimeiset satasivua luin ahmimalla. Loppuhuipennus oli tosi hyvä, ja yleisestikin kaikki ratkaisut tarinoille. Mutta siitä huolimatta tämä kirja ei multa suurta hehkutusta saa.


Belinda Bauer
Ruumis nro 19
2014
suom. Natasha Vilokkinen
427 sivua 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti