"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Niina With - Taisit narrata, Stella


Kirja kertoo Stellasta, kuten nimestäkin voi päätellä. Stella tutustuu naapuriinsa Markukseen, mutta kutoo vähän vahingossakin valheiden seitin ohuen verkon ja yrittää olla puhumatta itseään pussiin. Myös pomoaan kohtaan Stellalla on jonkinlaisia (eroottisia?) tunteita. Ja nettideittipalstalta löytyy mystinen Figaro.

Hyvin viihdyttävää kotimaista chick litiä. Ja kirjassa on vain vajaa 200 sivua, joten sopii hyvin pieneksi välipalaksi dekkareiden keskelle.

Aluksi häiritsi Stellan valehtelut koska tuli sellainen olo, että tätäkö tämä on koko kirja. Mutta asetelma muuttui myöhemmin, Stella yritti kertoa totuutta ja puhui kaikille muille totta, joten kirja osoittautuikin paremmaksi, kuin alkusivujen perusteella ajattelin.

Kirjassa on pieni ripaus bridgetjonesmaisuutta, mutta kirjailija ei millään tavalla peittele, että Bridgetit on tullut luettua. Erilainen asetelma olisi varmasti saanut lukijan ajattelemaan matkimista, ja se olisi saanut ainakin minut jättämään kirjan kesken. Nyt asia ei siis häirinnyt ollenkaan, vaan viittaukset Mark Darcyyn olivat oikein oivia.

Loppuratkaisu oli yllättävä ja tykkäsin siitä kovasti. On aina mieluista kun hömppäkirjan loppu yllättää, eikä sitä arvaa heti ensimmäisten sivujen jälkeen, ketkä päätyvät yhteen.

Odotan kovasti kohta ilmestyvää seuraavaa osaa: Joko taas, Stella.

2 kommenttia:

  1. Vannoutunut BJ-fani nappaa tästä kesälukuvinkin! Tattis ;)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan. Tykkäsin kyllä kirjasta. Ja BJ-faniudella ei oltu mitenkään mässäilty.

    VastaaPoista