"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Erik Axl Sund - Varistyttö


Maaliskuussa ilmestynyt Varistyttö aloittaa saman nimisen trilogian. Seuraavia osia ei tarvitse kauaa odottaa. Unissakävelijä ilmestyy kesäkuussa ja päätösosa, Varjojen huone lokakuussa.

Kirjan päähenkilönä on tukholmalainen rikoskomisario Jeanette Kihlberg, joka saa tehtäväksi tutkia jätesäkistä löytyneen pojan murhan. Tutkinnan edessä ruumiita tulee vielä lisää. Heistä jokaista on kidutettu ja kaikki ovat paperittomia, joita kukaan ei tunnu kaipaavan. Tutkintaan avuksi kutsutaan psykoterapeutti Sofia Zetterlund, joka on erikoistunut lapsuuden kovia kokeneiden hoitoon. Hänellä on vaikeiden asiakkaiden joukossa Victoria Bergman, jonka tarinasta Sofia ei tunnu saavan otetta. Samaan aikaan seurataan parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia itseään Varistytöksi kutsuvan tytön lapsuudesta. Isä käyttää tyttöä seksuaalisesti hyväksi ja se tuntuu vääristävän tytön ajatusmaailmaa.

Tarinassa ei ole yhtään huumoria, synkkää ja pimeää senkin edestä. Tuntui, että kaikki mahdollinen pahuus oli tungettu yksien kansien väliin. Sen puolesta kirja oli raskaslukuinen ja alussa kerronta tuntui hyppivän vähän liiaksikin henkilöstä ja ajasta toiseen. Meni pitkään ennen kuin pääsin kunnolla kirjaan sisälle, ja oikeastaan viimeiset vajaa sata sivua olivat ne parhaimmat. Toivottavasti seuraavien osien kerronta säilyy niiden kaltaisena. Enempää en uskalla tuota ajatusta avata, jotta en pilaa kenenkään lukukokemusta. Ja te, jotka olette lukeneet kirjan, tiedätte mitä tarkoitan.

Olisin kaivanut väliin jotain muutakin kuin raskaita tapahtumia toistensa perään. Tutkinta oli raskas, keskeisimpien henkilöiden kotiolot olivat hankalia ja tapahtumat, jotka olivat tapahtuneet aiemmin ja joista nyt kerrottiin, oli kamalia.

Jossain kohtaa kirjaa ajattelin, että en tule kahta muuta osaa lukemaan, mutta kirja loppui sellaiseen koukkuun, että pakkohan se kesäkuussa ilmestyvä kakkososa oli jo kirjastosta varata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti