"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

torstai 7. marraskuuta 2013

Pirkko Arhippa - Tii taa Taneli


Golfkentältä löytyy ruumis, toisen omistajapariskunnan poika on murhattu ja Varpu Ahava saa jutun tutkittavaksi.

Olen aiemmin tykännyt Arhipan kirjoista, mutta tämä oli pieni pettymys. Tai sitten edellisestä on niin pitkä aika etten muista hänen kirjoitustyyliään ja kuvittelin kirjan erilaiseksi ( =paremmaksi).

Juoni oli hyvin rakennettu vaikkakin ratkaiseva asia tuntui olevan punakynällä ympyröity jo paaaljon ennen loppuratkaisua. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja vaikka porukkaa oli jonkun verran, heidät erotti hyvin toisistaan. Ja jokaisella oli oma tarkoituksensa tarinan kulussa.

Minua häiritsi suunnattomasti tarinan turha rönsyily. Ymmärrän taustojen kertomisen siinä kohtaa kun tulee uusi (pää)henkilö tai aloitetaan kokonaan uusi kirjasarja, mutta Varpu Ahavasta kertoa kirjoja on jo lukuisia, joten tässä kohtaa ei pitäisi enää kertoa juurta jaksaen Varpun nuoruuden avioliitosta ja alkoholiongelmasta. Ajoittain tuntui siltä, että tarinasta ei oltu saatu tarpeeksi pitkää kirjan mittaan joten oli päädytty "copy pasteen" pätkiä vanhoista kirjoista.

Lainasin kirjastosta Arhipan edellisen kirjan, Kihlaava kuolema ja toivon, että se olisi parempi. Itse olen lukenut ehkä 10 viimeisintä Arhipan kirjaa, mutta ystäväni joka on lukenut kaikki Arhipan kirjat, sanoi hänen alkaneen toistaa itseään jo monta kirjaa sitten eli ihan hyvä, että itse huomasin asian vasta nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti