"Kuka voisi uskoa, että vanhusten palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuisi mitään rikollista: epäilyttäviä kuolemia, raiskauksia, lääkekauppaa? Eivät ainakaan talon yli 90-vuotiaat asukkaat Siiri ja Irma, jotka rakastavat punaviiniä, raitiovaunuilla ajelua ja klassista musiikkia. Oudot tapahtumat ovat kuitenkin mielenkiintoisempaa tutkittavaa kuin ainainen askartelu, jumppa ja haitarimusiikki-iltamat, joihin talon asukkaat osallistuvat lähinnä tehdäkseen mieliksi työntekijöille. Kuolema Ehtoolehdossa on julmetun hauska ja jännittävä dekkari, jossa kuolemaa pahempaa on joutua lääkityksi dementiaosastolle eikä ihan joka langanpätkästä kiinni saa terävinkään mummo. Onneksi jotkut nuoret sentään ovat avuliaita - esimerkiksi Helvetin enkelit."
Kirja oli jossain luokiteltu dekkariksi, mutta en pitänyt tätä dekkarina. Epämääräisiä kuolemia kyllä sattui, mutta ei niin, että mielestäni täyttäisi dekkarin kriteerit. Kerronta oli mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Vaikka tapahtumat sijoittuivat isoon palvelutaloon, henkilöitä ei oltu nimetty liikaa ja lukija pysyi hyvin kärryillä. Lisäksi oli hieno huomata, miten henkilöhahmot kehittyivät tarinan edetessä.
Itse dementiaosastolla työskentelevänä sairaanhoitajana luin kirjaa kriittisten silmälasien läpi. Aluksi tarina tuntui epätodelliselta ja turhan karrikoidulta. Meinasin sen takia jättää kirjan kesken, mutta päätin kuitenkin jatkaa ja kirja tempaisi mukaansa. Tulin surulliseksi siitä, miten todellisia nuo karrikoidutkin tilanteet olivat: lääkärit määräävät hurjat määrät uni- ja rauhoittavia lääkkeitä ihan vaan sen perusteella, mitä hoitajat kertovat. Ja se miten omaiset unohtavat vanhukset palvelutaloihin ja odottavat heidän kuolemaa perinnön toivossa.
Olin vähän pettynyt, että tapahtumien käydessä vakavammiksi, kirjan hersyvä huumori kuihtui pois. Huumori läpi kirjan olisi varmasti keventänyt muuten raskaita tapahtumia.
Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi hyvä fiilis ja paljon ajateltavaa.
Olen ollut vähän kahden vaiheilla, luenko tämän kirjan vai en. Idea on kyllä alkanut tuntua sen verran erilaiselta ja kiehtovalta, että todennäköisesti jossakin vaiheessa luen.
VastaaPoistaIsoäitini pumpattiin pienessä saaristokunnan vanhainkodissa lääkkeitä täyteen, oma äitini vajaa 2 vuotta sitten ehti olla vain 2 viikkoa ennen kuolemaansa vanhainkodissa, mutta lääkitystä jota kotihoidossa oli, vähennettiin heti. Hänestä pidettiin huolta lämpimästi ja meitä omaisiakin huomioitiin. Toivotaan että Lindgrenin tarina olisi kirjailijan tapa kärjistää asioita. Pelkään kuitenkin, ettei kovinkaan liioiteltua ole. Ihanat sankarittaret.
VastaaPoista