"Komisario Koskinen joutuu setvimään Tampereella terroriteoilta näyttävää rikosvyyhtä. Suojelupoliisi painaa päälle, mutta Koskinen ei silti usko, että asiat ovat sitä, miltä ne päältä päin näyttävät."
Jo muutaman sivun jälkeen tuli sellainen olo, että olisi tavannut taas vanhan ystävän. Koskisen seikkailuja oli todellakin jo ikävä.
Kirja piti otteessaan koko ajan. Aikaa kului vain pari vuorokautta, mutta hirmusti ehti siinä ajassa tapahtua. Tosin sillä kustannuksella, että sekä Koskisen että muiden poliisien siviilielämästä oli vain pari ohimenevää lausetta. Kirjasta puuttuui lisäksi "ei tästä tule mitään" -jahkailu, joka oli oikein piristävää.
Ruotsalaisissa dekkareissa on paljon käytössä se, että varsinaisen kerronnan lisäksi sivujuonena on joku aikaisemmin tapahtunut ja tarinan lopussa nämä kaksi kerrontaa yhdistyvät tavalla tai toisella. Jokisen uutuus oli ainoa suomalainen kirja, jossa olen tähän törmännyt. En ole aivan varma, oliko tämä piristävää vaihtelua kotimaiseen kirjallisuuteen ja ruotsalaisuuden matkimista..
Aivan kirjan lopussa on pieni täky siitä, että Koskinen voisi vihdoin löytää uuden naisen elämäänsä. Seuraavaa kirjaa odotan innolla. Joko, joko, joko!?
Olisi jo aika Koskisen saada rakkaus jälleen elämäänsä :)
VastaaPoista