"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Anna Jansson - Kalpeat ja kuolleet



"Rikosetsivä Maria Wern saa selvitettäväkseen oudon tapauksen kotikaupungissaan. Yrttitarhuri Rosmarien aviomies häviää teille tuntemattomille, ja kolme hänen seurassaan ollutta miestä löytyy pian murhattuna. Murhan johtolangat kuljettavat milloin Rosmarien yrttimaalle, milloin eläinaktivistien mylläämälle turkistarhalle. Marian aviopuoliso Krister sooloilee tahollaan, ja Marian on kaiken keskellä selvittävä arjesta yksin. Haaveet uuden kodin sisustamisesta jäävät sikseen, kun kujanjuoksu häikäilemättömän murhaajan kanssa alkaa."

Kirja alkaa mukaansatempaavasti sillä, kun Maria makaa pimeässä huoneessa seuranaan kuollut mies. Maria yrittää pinnistellä muistiaan, ja alkaakin pikkuhiljaa hahmottaa, mitä on tapahtunut. Kirjaa on yksinkertaisesti pakko lukea eteenpäin, jotta saisi selville, miksi Maria on kuolleen miehen kanssa lukitussa huoneessa.

Tällä kertaa Kristerin ja hänen äitinsä lisäksi vihastuttaa myös Wernien naapuri, Majoneesi. Hänen edustamansa ihmistyyppi on hyvin tunnistettavissa, ehkä vähän liiankin hyvin. Ja se tekeekin kerronnasta niin loistavan.

Jos jotain miinusta pitää kirjasta hakea, mainitsisin Marian pomon, Ragnarssonin liian kliseisen persoonan. Inhottava pomo on liian käytetty ja kulunut rikoskirjallisuudessa. Vaihtelun vuoksi se paha poliisi voisi olla joko työkaveri eikä aina pomo.

Jansson punoo juonet hyvin yhteen ja kaikki saa selityksen lopussa. Viimeiset tapahtumat eivät jätä lukijaa kylmäksi. Onnistunut tarina, siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti