Surunpotku on Leena Lehtolaisen 13. Maria Kallio -dekkari.
Tapiolan kirkosta löytyy jalokiviasiantuntija Jaakko Pulman ruumis. Hänen vaimonsa työskentelee kansanedustaja, ja menneisyydestä paljastuu traaginen hiihto-onnettomuus. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen, mutta kuitenkaan tutkintaryhmä ei pääse eteenpäin. Vainajan puhelimesta alkaa tulla outoja viestejä, ja lopulta pommiuhkaus.
Aikaisemmin olen nauttinut Maria Kallio -dekkareissa juuri siitä Marian siviilielämästä rikostutkinnan ohella, mutta tässä(kin) kirjassa se jäi hyvin vähäiseksi. Vaikka varmasti paljon vaikutti se, että Iida ja Taneli ovat jo isoja, eikä perheessä ole ehkä samanlaisia ongelmia (ja syyllisyyttää menetetystä ajasta lasten kanssa) kuin aiemmin. Sen sijaan Marian hyvin läheinen työkaveri Pekka Koivu taistelee tyttärensä vakavan sairauden kanssa, ja se saa Mariankin herkistymään.
Pakkohan se on suurena Maria Kallio -fanina myöntää, että näiden kirjojen taso alkaa olla laskusuuntainen. Vanhemmat Maria Kalliot ovat parempia. Johtuneeko siitä, että Lehtolaisella alkaa ideat loppua vai siitä, että ne vanhemmat kirjat vain uppoaa nykyiseen elämäntilanteeseeni pienten lasten äitinä paremmin!?
Tarina eteni tasaisesti pikkuhiljaa. Ajoittain tuntui jäävän junnaamaan vähän paikoilleenkin ja liikaa selittelyä. Lisäksi minua häiritsi lukuisat kirjoitusvirheet tekstissä.
Loppuratkaisu oli aivan loistava! Motiivi murhalle hyvinkin puhutteleva. Siinä Lehtolainen ehdottomasti onnistui. Ja viimeiset tapahtumat mietityttävät vielä pitkään. Murhaaja oli yllätys, jännitys säilyi loppumetreille asti mutta silti murhaaja on läsnä koko kirjan. Jes! Hyvä Leena Lehtolainen!
Kirjan lopussa Marian jaoksen kohtalo jää hieman auki. Sekä se, mihin Maria, Puupponen ja Koivu siirtyvät töihin. Lisäksi Sennun kohtalo saa kyyneleen silmäkulmaan. Marian poika Taneli harrastaa taitoluistelua, ja hänellä aloittaa uusi valmentaja, Janne Kivi, joka on tuttu Kuolemanspiraali -kirjasta. Mielenkiintoista, miten tämä kuvio jatkuu seuraavissa kirjoissa.
Luin kirjan e-kirjana. Olen paljonkin lukenut e-kirjoja tabletilta, ja se on erittäin kätevä keino erityisesti paksujen kirjojen kanssa. Minulle kävi pieni moka e-kirjan suhteen. Innostuksissani latasin sen kännykkään heti kun sain kustantajalta "tunnuksen" (eli siis töissä kesken ruokatunnin). Ajattelin siirtäväni kirjan sitten myöhemmin myös tabletille, mutta eipäs se onnistunutkaan. Olin siinä käsityksessä, että sama sisältö siirtyy iPhonelta iPadille, mutta ehei.. Aikani tappelin laitteiden kanssa, muuttelin asetuksia ja lopulta tyydyin lukemaan kirjan kännykästä. Olin hyvin kriittinen, "enhän mä siitä kännykästä mitään pysty lukemaan". Mutta lukeminen sujui hyvin, ja oli kiva kun kirja oli aina saatavilla.
Leena Lehtolainen
Surunpotku
Tammi, 2015
432 sivua
(Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta, mutta se ei vaikuta mitenkään blogitekstini sisältöön!)
Olipa hyvä bloggaus, ihana kirjasisko. <3 Sun blogi vaan parantuu kokoajan! Mä taas tykkäsin Surunpotkusta kovasti. Rautakolmio ei kyllä oikein sytyttänyt, mutta tää oli taas mulle tuttua laatua. On se niin jännää miten kirjat nähdään eri tavalla, onneksi. :)
VastaaPoista