"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Rake Tähtinen - Hiljaisuuteen haudattu



Mats Vaihi lähtee aikaisin aamulla koiran kanssa lenkille kun ei saa unta, eikä koskaan palaa takaisin kotiin. Vaimo on varma, että Mats on hukkunut ja ilmoittaa poliisille. Sukellusta harrastava Petri Petäjämäki käy epävirallisesti tarkistamassa tilanteen, mutta Matsia ei löydy. Kun rauniokoira löytää Matsin, on selvää että kyse on henkirikoksesta. Pienen matkan päästä löytyy yksinäinen vene, ja herää epäilys että sen omistaja olisi osallinen Matsin kuolemaan. Näin ei kuitenkaan ole, vaan veneen omistaja, Kristian Bergdahl on myös kadonnut. Tutkimukset junnaavat paikoillaan kunnes kuukautta myöhemmin Kristian löydetään...

Kirjan juoni oli hyvä ja tykkäsin yksityiskohtaisista sukelluskuvauksista. Itse en sukeltamisesta mitään ymmärrä, joten oli hieno lukea asiantuntijan kuvauksia. Lisäksi tykkäsin sivujuonena olevasta Petäjämäen siviilielämästä; pienen tytön viikonloppuisänä ja pientä sutinaa naisrintamalla.

Kirjan teksti on ajoittain aika tönkköä ja turhan selittelevää. Samaa asiaa sanotaan moneen kertaan vähän eri sanoilla. Tykkäsin kuitenkin Tähtisen juonenkäänteistä, joten toivon tekstinkin parantuvan kirjojen myötä. Tämä siis vasta toinen Tähtisen dekkari.


Rake Tähtinen
Hiljaisuuteen haudattu
2010
280 sivua

2 kommenttia:

  1. Mun on monta kertaa pitänyt Tähtisen kirja lainata kirjastosta, mutta on unohtunut. Kun joskus viimein saan sen aikaan, taidan siirtyä suosiolla tuoreempaan tuotantoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tunnollisesti alkanut lukea näitä järjestyksessä, mutta toivottavasti tosiaan ne uudemmat olisi kielellisesti parempia.

      Poista