"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Kirjasiskoni Krista haastoi minut mukaan kolmen kirjan haasteeseen.
Haasteessa nostetaan uudelleen esille kolme kirjaa blogin ajalta,
jotka ovat tehneet niin hyvän vaikutuksen, 
että haluaisi ne lukea uudelleen.

Minun valintani ovat:

1. Joel Dicker - Totuus Harry Quebertin tapauksesta
 "Tämän kirjan luettuani tiedän mitä oikeasti tarkoittaa uppoutua kirjaan. Kuvittelen lukevani vain hetken ja havahdun kahden tunnin kuluttua ensimmäisen kerran katsomaan kelloa"

2.  Jojo Moyes - Kerro minulle jotain hyvää
 "Erittäin puhutteleva kirja elämän hyvin erilaisistakin valinnoista. Eikä kyyneleiltäkään vältytä vaikka kirjat harvoin saavat minua herkistymään niin paljoa. Jos luet vain yhden kirjan tänä vuonna, lue tämä! "

 3. Tuija Lehtinen - Armon aika
"Kirjaa lukiessa hihittelin kömmähdyksille, mutta kirja myös yllätti käänteillään ja saa vihaamaan tiettyjä kirjan henkilöitä. On aina positiivista kun kirja herättää koko tunneskaalan lukemisen edetessä. Todellinen lukuELÄMYS."


Olikin yllättävän vaikea valita vain kolme kirjaa tähän. 
Eivät siis missään tapauksessa ole mikään TOP3 vaan ennemminkin
erityisesti nämä kolme nousivat mieleeni blogin tekstejä selaillessani. 

Haasteen minulta saa Kirjojen keskellä -blogin Maija.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että lähdit mukaan, ja mahtavat kirjat olet valinnut. Ei liene yllättävää, että mäkin lukisin mielelläni nuo uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella antoisaa selata läpi, mitä kaikkia kirjoja on tullut luettua. Ja oli kyllä monen monta kirjaa joihin voisin vielä palata :) Ja onhan se tullut moneen kertaan todettua, että meillä on ihan samanlainen kirjamaku :) <3

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! :) Otan sen mielelläni vastaan, mutta olen näiden kanssa aika hidas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Ja hienoa, että otat haasteen vastaan :)

      Poista