"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

perjantai 14. elokuuta 2015

Blogistanian elokuun lukumaraton


 Blogistanian toinen yhteinen lukumaraton tälle kesälle on täällä taas! Jee!
Töiden takia itse maratoonaan pe 14.8. klo 12 - la 15.8. klo 12. 
Ja päivitän tähän viestiin edistymistäni.



Lukumaratonin lukemiseksi valikoitui arvostelukappaleena saamani
Saul Blackin kirja Tappamisen pitkä oppimäärä (446 sivua). 
Kirjaa on kovasti kehuttu joka paikassa, josta siitä olen lukenut,
joten odotukset on korkealla. Toivottavasti en pety. 

klo 12 
Tästä se lähtee! Tervetuloa mukaan! Olisi oikein mukavaa, jos jättäisitte kommentteja.

klo 15 / 62 sivua
Huh mikä kirja! Lukutahti on vähän hitaan puoleinen kun päätin nukahtaa lasten viereen päiväunille. Noh, nyt on ruoka uunissa ja pääsee kirjan kimppuun oikein urakalla. Kirjan alku on äärimmäisen koukuttava, mutta samalla myös odotukset kirjasta vaan nousevat: kantaako koukuttavuus loppuun asti!?
  
klo 22:45 / 108 sivua
Käytiin perheen kanssa puistoilemassa ja sukulaispariskunnan luona kylässä, joten lukumaraton ei ole edennyt ihan odotusten mukaisesti. Alunperinkin kyllä tiesin, että lasten ehdoilla mennään. Nyt siis kasassa 88 sivua kirjaa ja 20 sivua e-kirjaa. Suunnittelin lukevani paperista kirjaa kun nukun lapsia, mutta illat niin pimeitä että oli pakko vaihtaa Leena Lehtolaisen uusimpaan kirjaan Surunpotku ja lasten nukahdettua siirryin takaisin Tappamisen pitkän oppimäärän pariin.
  
klo 12 / 165 sivua
Maratonsuoritukseni jäi aika minimaaliseksi, mutta parempi kuin ei mitään. Tappamisen pitkä oppimäärä on todella koukuttava kirja. Nyt tuntui vaan taas olevan niin paljon kaikkea muuta, että maratonille ei riittänyt aikaa niin paljon kuin olisin halunnut. Haaveilen edelleen siitä, että saisin joku kerta maratoonata ilman lapsia ja muita häiriötekijöitä. 

11 kommenttia:

  1. Hauskaa maratonia! Toivottavasti odotuksesi täyttyvät :) Minäkin aloittelen lukemista jo tämän iltapäivän puolella, jahka ensin löydän tieni kirjastoon maratonkirjoja valitsemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa maratonia myös sinulle! Toivottavasti kirjastosta löytyi hyviä maratonkirjoja :)

      Poista
  2. Tsemppiä lukemiseen! Tämä kirja onkin mennyt minulta täysin ohi, joten odottelen mielenkiinnolla mitä tykkäät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin bongasin tämän kirjan vähän vahingossa. Olisi luultavasti mennyt ohi kokonaan, jos en kuuntelisi niin tiiviisti Suomipopin Aamulypsyä. Siinä nimittäin tämä kirja mainittiin jo paljon ennen ilmestymistä. Olen kyllä ihmetellyt, miksei tätä kirjaa ole enempää markkinoita..

      Poista
  3. Oijoi, olen aloittanut tuota kirjaa, mutten oikein päässyt siihen kiinni. Pitää kai yrittää joku kerta uudelleen, jos sinä tästä tykkäät. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että lukemasi kirja on ollut koukuttava. Pitääpä ottaa lukulistalle. Mukavasti sait luettua kaiken muun ohella. Tärkeintä minusta on se, että on ollut hyvä kirja luettavana kuin sivumäärä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella koukuttava tosiaan. Ja lukumaratoneilla pääsee kirjoihin ihan erilaisesti sisälle kun normaalisti lukemalla pieniä pätkiä kerrallaan :)

      Poista
  5. Hyvä yritys kuitenkin häiriötekijoisä huolimatta. Pääasia että pystyy keskittymään edes hetken hyvään kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukumaratonilla tuli taas todistettua, että kyllä sitä pystyy lukemaan arjen häiriötekijöistä huolimattakin :)

      Poista
  6. Minuakin on alkanut kiinnostaa tämä Saul Blackin kirja Tappamisen pitkä oppimäärä. Vaikuttaa koukuttavalle kirjalle.

    VastaaPoista