"Älä hätäile. Lue vielä yksi kirja."

lauantai 27. huhtikuuta 2013

J.K. Johansson - Laura


"Laura on säkenöivä avaus uudelta tekijältä. Se on samaan aikaan painostava psykologinen trilleri ja hykerryttävä ihmissuhdedraama, pakahduttava tarina eräästä perheestä ja silmiä avaava kuvaus moraalin murroksesta internetin määrittämässä yhteiskunnassa. Mia Pohjavirta on nelikymppinen entinen nettipoliisi, joka yrittää päästä eroon Facebook-riippuvuudestaan. Nikke on hänen pikkuveljensä, suurpiirteinen koulupsykologi. Laura Anderson on lukiolaistyttö, Niken asiakas ja erittäin kadonnut. Kun Lauran vanhemmat perustavat Facebook-sivun tytön löytämiseksi, aukeaa varsinainen Pandoran lipas."

Kirja tuli ahmittua parissa päivässä. Tarina oli mukaansatempaava ja todentuntuinen. Olisin ehkä enemmän kaivannut nuorison kuvaamista ja heihin liittyviä tapahtumia. Paikka paikoin kerronta jäi kuitenkin pinnalliseksi.

Ilmeisesti olen lukenut liikaa ruotsalaisia dekkareita, ja on vaan myönnettävä, että suomalaiset eivät yllä samalle tasolle vaikka tämäkin kirjailija oli siis "ammattimaisen tarinankertojan salanimi". Tarina jätti ilmoille monta kysymysmerkkiä sekä päähenkilön Mian ihmissuhteista että Lauran kuolemasta. Koska kyseessä on rikossarjan avaus veikkaan, että seuraavissa osissa tullaan vielä palaamaan (ja mahdollisesti myös ratkaisemaan) Mian ja Nikken siskon katoamiseen.

Yritin etsiä muutamaankin otteeseen netistä, että milloin seuraava kirja sarjasta ilmestyy ja montako kirjaa yhteensäkään tulee, mutta en löytänyt mitään. Kaikki koskivat vain tätä ensimmäistä osaa.  

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa

 
"Kuka voisi uskoa, että vanhusten palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuisi mitään rikollista: epäilyttäviä kuolemia, raiskauksia, lääkekauppaa? Eivät ainakaan talon yli 90-vuotiaat asukkaat Siiri ja Irma, jotka rakastavat punaviiniä, raitiovaunuilla ajelua ja klassista musiikkia. Oudot tapahtumat ovat kuitenkin mielenkiintoisempaa tutkittavaa kuin ainainen askartelu, jumppa ja haitarimusiikki-iltamat, joihin talon asukkaat osallistuvat lähinnä tehdäkseen mieliksi työntekijöille. Kuolema Ehtoolehdossa on julmetun hauska ja jännittävä dekkari, jossa kuolemaa pahempaa on joutua lääkityksi dementiaosastolle eikä ihan joka langanpätkästä kiinni saa terävinkään mummo. Onneksi jotkut nuoret sentään ovat avuliaita - esimerkiksi Helvetin enkelit."
 
Kirja oli jossain luokiteltu dekkariksi, mutta en pitänyt tätä dekkarina. Epämääräisiä kuolemia kyllä sattui, mutta ei niin, että mielestäni täyttäisi dekkarin kriteerit. Kerronta oli mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Vaikka tapahtumat sijoittuivat isoon palvelutaloon, henkilöitä ei oltu nimetty liikaa ja lukija pysyi hyvin kärryillä. Lisäksi oli hieno huomata, miten henkilöhahmot kehittyivät tarinan edetessä.
 
Itse dementiaosastolla työskentelevänä sairaanhoitajana luin kirjaa kriittisten silmälasien läpi. Aluksi tarina tuntui epätodelliselta ja turhan karrikoidulta. Meinasin sen takia jättää kirjan kesken, mutta päätin kuitenkin jatkaa ja kirja tempaisi mukaansa. Tulin surulliseksi siitä, miten todellisia nuo karrikoidutkin tilanteet olivat: lääkärit määräävät hurjat määrät uni- ja rauhoittavia lääkkeitä ihan vaan sen perusteella, mitä hoitajat kertovat. Ja se miten omaiset unohtavat vanhukset palvelutaloihin ja odottavat heidän kuolemaa perinnön toivossa.
 
Olin vähän pettynyt, että tapahtumien käydessä vakavammiksi, kirjan hersyvä huumori kuihtui pois. Huumori läpi kirjan olisi varmasti keventänyt muuten raskaita tapahtumia.
 
Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi hyvä fiilis ja paljon ajateltavaa.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Anna Jansson - Vaitelias jumala

 
 
 
"Lumihiutaleet putoavat hiljalleen juoksuköysi kaulassaan puusta roikkuvan miehen hiuksille. Konstaapeli Maria Wern seisoo mykistyneenä näyn edessä. Hänellä on edessään elämänsä haaste.

Pian Maria oivaltaa, että kyseessä on rituaalimurha, joka jäljittelee elämänpuussa yhdeksän päivää roikkuneen Odinin kärsimystarinaa. Maria päättää selvittää hinnalla millä hyvänsä murhamysteerin, joka on karata käsistä muinaisten jumaltarujen verhoon.

Yhtälö kodin ja työn välillä ei kuitenkaan ole helppo. Kotirintamalla Marialla on kädet täynnä hankalan anopin, kahden lapsen ja siipan kanssa. Töissä esimies on lievää törkeämpi sovinistisika. Jouluvalmistelut painavat päälle, mutta Maria ei saa hetken rauhaa. Tietämättään hän kiiruhtaa kohti pahinta painajaistaan..."
 
 
Ostin pokkariversiona Janssonin kaksi ensimmäistä dekkaria yhdessä ja nyt on eka osa luettu. Tarina oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan koko ajan. Tosin Jungstedtin loistavan kirjan jälkeen tämä oli pieni pettymys. Janssonille se annettakoon kuitenkin anteeksi, koska tämä oli hänen ensimmäinen dekkarinsa.

Kirjassa oli paljon pohjoismaista mytologiaa. Tykkäsin siitä, ja sen pääkohdat oli hyvin selitetty. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että olisin saanut kirjasta enemmän irti jos olisi tiennyt mytologiastakin enemmän (tai edes jotain). Tuntui, että jumalten nimet vain vilisi kirjassa ja menin jo ihan sekaisin ketä oli ketä ja minkä jumalia.
 
Murhaaja selvisi aikaisemmin kuin yleensä dekkareissa, mutta jännitys pysyi yllä sillä, että vasta paljon myöhemmin kerrottiin ketä hän oikeasti oli. Myös "takaa-ajo" oli mielenkiintoista luettavaa kirjan lopussa. En uskalla enempää kommentoida murhaajaa tai sen selvittelyä, jotta en pilaisi kenenkään lukunautintoa.
 
Myös sivujuoneksi rakennettu Marian ja Kristerin suhde oli mielenkiintoista seurattavaa. Ja Kristerin tyhmyys sai niskakarvat nousemaan. Myöskään Marian anopille en sympatiapisteitä herunut. Pieniä kevennyksiä muuten vakavaan juoneen.
 
Yleisesti tykkäsin kirjasta kovasti ja aionkin jatkaa lukemalla loputkin Janssonin kirjat ilmestymisjärjestyksessä.



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Lue - se kannattaa

Lukuneuvojan blogista löytyi tällainen:


Kaunokirjallisuuden lukeminen ei ole mitään nössöjen puuhaa, vaan järkevän nykyihmisen valinta, koska...

1. Lukeminen tutkitusti rentouttaa. Tarinan avulla pääset elämään hetkeksi toisten hohdokasta elämää ja irti omasta harmaasta arjestasi.

2. Lukeminen kasvattaa sanavarastoa. Kun luet joka päivä 15 minuuttia, luet vuodessa yli miljoona sanaa. Kirjoitat parempia työhakemuksia ja pärjäät paremmin Aliaksessa.

3. Kaunokirjallisuuden avulla opit hauskasti ja helposti faktoja eri aikakausista ja historiallisista henkilöistä, sillä kirjailijat eivät halua jäädä nalkkiin huonosti tehdystä taustatyöstä.

4. Lukemalla pääset matkustamaan maailman ympäri. Älä ota pikavippiä Intian matkaa varten, vaan hae kirjastosta kirja ja lähde reissuun nojatuolissasi. Ei kaduta jälkeenpäin.

5. Kirjallisuus on hyvä small talk –aihe. Kirjoja lukeneen on helpompi aloittaa keskustelu ventovieraiden ihmisten kanssa. Lisäbonuksena voit vaikuttaa myös astetta fiksummalta.

6. Lukeminen opettaa empatiaa. Kun itket romaanihenkilön kurjaa kohtaloa, ymmärrät paremmin myös oikeiden ihmisten tunteita. Ehkä parisuhteesikin paranee.

7. Lukeminen kasvattaa kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Tarvitset takuulla molempia elämässäsi ja varsinkin Hulluilla Päivillä.

8. Lukemalla paljon opit lukemaan nopeammin ja tehokkaammin. Hektisessä nykymaailmassa molemmat taidot ovat valttia.

9. Lukemalla kirjan voit tehdä vaikutuksen ihastukseesi. Tyttö vaikuttuu takuulla enemmän siitä, jos poika on lukenut kirjan kuin laskenut mäkeä alasti ämpärissä.

10. Ikiaikaiset tarinat kertovat totuuden elämästä. Ne kertovat siitä, mistä tulemme, keitä olemme ja mihin menemme. Niistä löydät myös oman tarinasi ja totuutesi.

Ota siis kirja käteen ja lue itsesi paremmaksi ja fiksummaksi ihmiseksi! Jaa tämä kaikille niille, joiden toivoisit lukevan enemmän.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

la 6.4.13

Viimeisimmässä Me Naiset -lehdessä kolme kirjavinkkiä. Laitan ne tänne muistiin kun tuo lehti lähtee eteenpäin kaverille seuraavan ilmestyessä.

Heidi Linde - Jo nyt on!
Terese odottaa kolmatta lastaan eikä tajua miksi. Entinen fudislupuas Kevin haikailee mennyttä rakkauttaan Jessicaa, joka puolestaan epäröi ennen omia häitään. Jessican äiti taas tissuttelee mielikuvitusystävänsä kanssa. Heidi Linde annostelee kevyttä ja painavaa taidokkaasti. Norjalaiskirjan suosio johtuu varmasti myös hahmojen tuttuudesta. Kukapa ei olisi joskus tuntenut jämähtäneensä tai valinneensa väärin.

Rosamund Lupton - Mitä jäljelle jää
Rosamund Luptonin esikoiskirja Sisar oli mainio trilleri ja sisarusten välisen rakkauden ylistys. Toisessa, vähintään yhtä hyvässä teoksessa englantilaiskirjailija kertoo äidin ja tyttären siteestä. Jännäri alkaa, kun Grace makaa kuoleman rajoilla sairaalassa. Hän on pelastanut 17-vuotiaan tyttärensä tulipalosta, jota epäilee tuhopoltoksi. Leijonaemo taistelee toipuakseen ja alkaa selvittää rikosta.

Anne Tyler - Jää hyvästi
Keski-ikäinen Aaron on kärsinyt ikänsä yli-huolehtivista naisista. Ainoa, joka rakasti häntä ilman turhaa hössätystä, oli Dorothy-vaimo, joka on nyt kuollut tapaturmassa. Aaron yrittää tottua lesken elämään mutta uhkaa musertua suruunsa. Silloin kuollut vaimo marssiikin takaisin paikalle. Tosin kukaa muu ei näe häntä. Anne Tylerin uusi romaani on pieni helmi. Arkinen kieli on kaunista ja surutyön kuvaus vähäeleistä ja lempeän humoristista. Lyhyt romaani rauhoittaa ja ilahduttaa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Mari Jungstedt - Vaarallinen leikki


"Kun mallitoimisto bongaa tavallisen gotlantilaistytön Jennyn, alkaa uusi jännittävä elämä: salamavaloja, julkkisbileitä ja menestyvä muotikuvaajapoikaystävä. Samaan aikaan toisaalla Agnes makaa sairaalassa nääntymäisillään syömishäiriöön ja syyllisyyteen. Tytöt eivät tiedä, että heidän elämänsä liittyvät toisiinsa, ennen kuin Jennyn poikaystävä pahoinpidellään. Joku on päättänyt oman käden oikeudella tasoittaa elämän epäoikeudenmukaisuutta."

Sain isältäni lainaksi tämän kirjan pitkäperjantaina ja muutamassa päivässä kirja oli luettu. Kirjan kerronnallinen rakenne oli todella koukuttava. Lyhyet luvut niin, että kertoja muuttuu, piti tiukasti otteessaan koko kirjan ajan. Ja sen lisäksi tapa, jolla koko ajan käy ilmi pieniä asioita henkilöiden menneisyydestä.

Kirja on kirjoitettu todentuntuisesti, ja varsinkin Agneksen osuudet olivat raadollisiakin mutta sellaista uskon anorektikon arjen olevan. Oli järkyttävää, miten pienestä Agneksenkin sairaus oli lähtenyt liikkeelle.

Murhaaja oli koko ajan tarinassa läsnä, mutta jännitys pysyi lähes loppuun asti. Pientä vinkkiä lukija tosin sai jo kirjan puolenvälin (?) jälkeen. Tykkään juuri tällaisista dekkareista, joissa murhaa pystyy arvuuttelemaan lähes koko kirjan ajan eikä niin että loppumetreillä ilmestyy jostain joku joka paljastuu murhaajaksi.

Jaottelen kirjat automaattisesti kahteen kastiin, niihin jotka toivoo loppuvan ja niihin jotka pelkää loppuvan. Tätä kirjaa olisi ihan ehdottomasti voinut lukea vielä toiset reilu 300 sivua. Jungstedtilla on todella koukuttava tapa kertoa eikä kerrontatyyli ole lässähtänyt vaikka julkaistuja dekkareita on ilmestynyt jo usempia.